Vallenfyre – Splinters

Kirjoittanut Juha Attola - 5.5.2014

Paradise Lostista tutun Greg Mackintoshin luotsaama Vallenfyre on saanut valmiiksi seuraajan debyytilleen. Ainakin henkilökohtaisesti tämä levy herättelee jonkinlaisia odotuksia, sillä kyllähän tuo debyytti jo pesi kertaheitolla koko Paradise Lostin tuotannon. Albumi on nimeltään ”Splinters”, ja sen julkaisee Century Media.

Aloituskappaleena kuullaan ”Scabs”-niminen raita. Kappale alkaa noin minuutin pituisella osiolla, josta ei oikein ota selvää, mihin suuntaan kappale lähtee, mutta sen jälkeen löytyykin oikea vaihde kohdalle, kun perinteinen nopeatempoinen death metal alkaa soida. Vallenfyre kunnioitti jo edellisellä albumillaan vanhemman koulukunnan deathiä, ja samaa henkeä on myös tässä seuraajassa. ”Bereft” onkin jo selkeästi doomimpaa tavaraa ja tuo myös enemmän Paradise Lost -vaikutteita kuuluviin. Mackintoshin murinat ovat hienoa kuultavaa. Tässäkin kappaleessa miehen matala murina sopii täydellisesti yhteen raskassoutuisen soiton kanssa. Jos on pakko tehdä doomia, niin kyllähän tämä on se oikea tapa.

”Instinct Slaughter” hyppää taas pois doomista ja etenee luotijunan tavalla. Tämä on nopea ja vihainen rykäisy, joka toimii erinomaisesti. Vallenfyren musiikissa on se hieno puoli, että se jaksaa kiinnostaa, oli sitten kyseessä nopeampi tai hitaampi veisu. Se osaa yhdistellä nopeamman death metallinsa tuohon hitaampaan doomiin juuri sopivasti, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. Verrattaessa tätä levyä esimerkiksi jokin aika sitten julkaistuun Triptykonin albumiin täytyy sanoa, että Vallenfyre hoitaa homman huomattavasti kiinnostavammin. Triptykonin doom meni ajoittain jo liian maalailevaksi ja synkäksi, mitä virhettä ei tällä levyllä tehdä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Savages Arise”, ”Aghast” ja ”Cattle” ovat kaikki pakollista kuultavaa death metallin ystäville. On hienoa, että Mackintosh on kasannut tämän yhtyeen, sillä jälleen kerran tässä näytetään närhen munat pääbändi Paradise Lostille. Siinä missä Lost tuntuu sekoilevan musiikkinsa kanssa albumien tason vaihdellessa hyvästä todella luokattomaan, Vallenfyre on pystynyt pitämään tasonsa. Toki täytyy ottaa huomioon, että Paradise Lostilla on tietenkin pidempi ura takanaan, mutta kyllä tämä lupaa hyvää jatkoa Vallenfyrelle. ”Splinters” ei ehkä ole ihan niin vahva kokonaisuus kuin edeltäjänsä, mutta ehdottomasti katsastamisen arvoinen kiekko.

7/10

Kappalelista:

1.Scabs
2.Bereft
3.Instinct Slaughter
4.Odious Bliss
5.Savages Arise
6.Aghast
7.The Wolves Of Sin
8.Cattle
9.Dragged To Gehenna
10.Thirst For Extinction
11.Splinters

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/Vallenfyre?fref=ts

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat