Vesiurheilua ja rock ’n’ rollia Jyväskylässä – WaterXFest 2.9.2017

Jo kolmatta kertaa järjestetty WaterXfest toi Jyväskylään vesiurheilun ohella myös tehokkaan kattauksen perinteikästä rockmusiikkia. Tämä tapahtui mm. Turbonegron, Backyard Babiesin, Santa Cruzin ja Shiraz Lanen voimin.

Illan käynnisti tapahtuman tuorein esiintyjä, hurjassa nousukiidossa oleva Shiraz Lane. Vaikka kasarivaikutteisen hard rock-yhtyeen ilmaisussa ei olekaan mitään maailmoja mullistavaa, hoitaa bändi tehtävänsä kieltämättä maukkaasti. Bändi näyttää siltä, kuin olisi matkalla seuraavalla lennolla Hollywoodiin, ja osoittaa olevansa myös soitannollisesti pätevä yksikkö. Vaikkei yhtyeessä heikkoja lenkkejä olekaan, on sen huomiota herättävin elementti laulaja Hannes Kett. Kettin ääni pesee monet jopa kansainvälisistä

kilpailijoistaan paitsi hämmästyttävän korkealla äänialallaan, myös raikkaan puhtoisella nuoruuden innollaan. Selkein vertailukohde laulajalle lienee soundillisesti siivottu Sebastian Bach eikä muukaan bändi kauaksi Skid Row’sta jää.  Menevät, välillä 1970-luvulle kallellaan olevat rokkibiisit, kuten ”Past Is Gone” ja ”For Crying Out Loud” omaavat popsensibiliteettiä ja lajissaan jopa älykkäät lyriikat. Yleisömäärä ei illan ensimmäisellä esiintyjällä vielä päätä huimannut, mutta mikäli rock ei lähivuosina tyystin kuole, voi Shiraz Lanelle povata loistokasta tulevaisuutta.

Suuria on edessään – ja takanaan – myös seuraavana esiintyneellä Santa Cruzilla. Vaikka bändille onkin viime aikoina suotu lähes kaikki käytettävissä olevat ylisanat, eivät ne tämän bändin kohdalla ole vieläkään tarpeettomia. Väkivahvasti aloittanut bändi antoi erään todistajalausunnon mukaan ”suoraan turpaan”, eli armoa tai tarpeettomia suvantokohtia hitteihin tukeutunut setti ei suonut. Siinä, missä Shiraz Lane oli festareiden positiivinen yllättäjä, oli tämän kesän viimeisiä festarisettejään takonut Cruz tiukka ja öljytty kone. Keikka päättyi jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan esikoislevyn ”Aiming High” -kappaleeseen, joka jätti yleisön odottamaan kolmoslevyn muodossa saapuvia uusia käänteitä.

Kotimaisen Von Hertzen Brothersin progekaahaus kulki ammattilaisen ottein – ammattilaisten käsistä ei vähempää voisi odottaakaan. Nykymuotoisen VHB:n kokoonpanosta on mainittava erityisesti se, että Von Hertzenin veljesten taustalla vaikuttavat jälleen tv-ohjelmien ohella myös Kingston Wallissa soittanut rumpali Sami Kuoppamäki ja kohta kuopattavan HIM:in kosketinsoittaja Janne ”Burton” Puurtinen.   Juuri comebackinsa aloittaneen, mutta pian taas uudelleen tauolle siirtyvän, indielegenda Disco Ensemblen setin jälkeen päästiin illan itseoikeutettujen skandinaavipääesiintyjien kimppuun.

Ruotsalainen katurockjyrä Backyard Babies oli joskus muinoin eräs suomalaisten rokkifestareiden vakiovieraista. Noin kymmenen vuotta sitten oli vaikea löytää festivaalia, jossa BB:n pääkallolippu ei olisi liehunut onkivavan päässä. Nuo ajat ovat takana päin, mutta pari vuotta sitten paluun tehnyt orkesteri vetää samaa showta, kuin ei poissa olisi ollutkaan. Comeback-levy Four By Fourin aloitusraidalla ”Th1rte3n or Nothing” käynnistynyt setti oli ainakin kolmenkympin kriisissään kieriskelleelle tähtitoimittajalle mannaa, vaikkei suurempia yllätyksiä tarjonnutkaan. Ihan kuin tulisi kotiin maanantaihin asti venähtäneen viikonlopun jälkeen. Edellisillan countryvaikutteisesta trubaduurikeikasta huolimatta laulajakitaristi Nicke Borg ei ole pehmentynyt niin laulusoundin kuin katujätkän käytöksenkään osalta, ja Dregen on – no Dregen. Pikku-D ei koskaan ole ollut maailman paras kitaristi, mutta on silti ollut aina paras tyyppi. Kieltämättä oma soololevy, Michael Monroen kitaristin pesti ja The Hellacoptersin comeback on tehnyt miehen soittotaidolle hyvää. ”Brand New Haten” aikana erehdyin kuitenkin katsomaan taakse päin: ovatko bileet ohi? Yleisö ei enää riehu vuosituhannen taitteen malliin, vaan lähinnä tarkkailee uteliaana. Onneksi eturivi sentään riehuu kuin olisi vuosi 1999. Herkempi ja tuoreempi – lähes kymmenvuotias – ”Abandon” saa livenä uusia sävyjä, ja levytettyä tuotantoa vaivaavia täytebiisejä ei kuulla. ”Minus Celsius” ja ”Look At You” päättivät lämminhenkisen festarikeikan, joka ainakin omiin korviini ja silmiini rullasi paljon luontevammin, kuin alkuvuodesta 2016 kolhossa Turun Logomossa todistamani hallikeikka.

Viimeisenä lavalle asteli illan odotetuin akti ja todellinen villi kortti, Turbonegro. Maailman parhaan – ja ainoan – deathpunk-yhtyeen oletettiin lopettavan toimintansa, kun

keulahahmo Hank von Helvete raitistui ja lähti bändistä vuonna 2010. Bändi ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan rekrytoi Lontoon Turbojugend -fanclubista laulajaksi Tony ”Duke Of Nothing” Sylvesterin ja julkaisi jopa uuden studioalbumin vuonna 2012.