Victims Family

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.5.2012

Kaliforniassa vuonna 1984 perustettu Victims Family soittaa keväällä kaksi keikkaa Suomessa. Punkin, metallin ja jazzin yhdeksi tiukaksi ja yllättäväksi purkaukseksi sulattava trio räjäyttää Tampereen Klubin keskiviikkona 23. toukokuuta ja jatkaa tuhotyötään seuraavana iltana Helsingin Bar Loosessa. Kaaoszine otti sähköpostitse yhteyttä yhtyeen laulaja-kitaristi Ralph Spightiin ja kyseli häneltä hieman mietteitä ennen Suomeen saapumista. Lue lisää lukeaksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Victims Family saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Mitä odotatte keikoilta?

Ralph: Olen meistä ainoa, joka on käynyt Suomessa aiemmin. Soitin kitaraa Jello Biafran Guantanamo School of Medicinen Suomen-keikoilla. Odotan näkeväni kovia suomalaisia bändejä ja tapaavani mukavia ihmisiä, kuten aina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt 28 vuotta Victims Familyn perustamisen jälkeen, miltä musiikkibisnes vaikuttaa? Onko se mielestäsi muuttunut ja mihin suuntaan?

Ralph: Tee se itse -henki kasvaa. Netin kautta bändeillä on koko ajan enemmän mahdollisuuksia esitellä itseään. Kaikki keikkojen buukkaamisesta levyjen julkaisemiseen on nykyisin huomattavasti helpompaa kuin aiemmin.

Toisaalta kilpailu on kovaa ja suuret levy-yhtiöt suoltavat potaskaa ainoastaan voitot mielessään. Yksittäisen artistin on kuitenkin helppo toimia järjestelmän ulkopuolella, vaikka levyjen myyminen on nykyisin kovin vaikeaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikä on hienoin muistosi Guantanamo School of Medicine  -kiertueilta?

Ralph: Soittaminen Rooman Forte Prenestinossa tai iso show Kreikan Ateenassa olivat merkittäviä juttuja. Myös keikka Tampereen Klubilla Radiopuhelimien kanssa oli poikaa. Paljon hyvää on tapahtunut matkan varrella.

Kuinka Victims Family käyttää ekstra-ajan kiertueella ollessaan?

Ralph: Emme ole kiertäneet pahemmin viime aikoina. Edellisen kerran hyppäsimme bussiin kaksi vuotta sitten. Pyrimme pitämään tiukan aikataulun: kun on 13 keikkaa 12 päivän aikana, ei jää liiemmin vapaa-aikaa. Jos sitä olisi, kiertelisin varmaan uusissa kaupungeissa ja aistisin tunnelmia. Jellon kanssa rundatessa oli aikaa käydä museoissa, mutta Victims Familyn tahti on huomattavasti tiukempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

28 vuotta Victims Familyä on pitkä aika. Mitkä ovat mielestäsi suurimmat saavutuksenne?

Ralph: Se, että ihmiset tulevat yhä keikoillemme, on merkittävintä kaikesta. On ollut myös mahtavaa soittaa samoilla keikoilla nykyisten tai jo lopettaneiden hienojen yhtyeiden kanssa ja kokea vuorovaikutuksen tunne. Esiinnyimme juuri pitkästä aikaa samalla keikalla Firehosen kanssa, ja se oli suurenmoista!

Suomalaiset odottavat historian ensimmäisiä Victims Family -keikkoja. Mitä haluat sanoa faneillenne täällä?

Ralph: Tulkaa ihmeessä nauttimaan. Olen pahoillani, että Suomeen tuleminen kesti meiltä näin kauan. Kiitos, että kuuntelette meitä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat