Victims Of Ikurin viimeiseksi jäävä albumi ilmestyy lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.10.2014

Victims Of Ikuri 2014Victims Of Ikurin albumi ”Valediction” on Juho Koivuahon oma musiikillisen muistokirjoitus, jonka hän äänitti viimeisen elinkuukautensa aikana ollessaan saattohoidossa kotonaan Helsingin Kalliossa. Tämä hienon miehen viimeinen uroteko julkaistaan kaikkien kuultavaksi perjantaina 24.10.2014. Valediction-albumin kaikki kappaleet ovat Juho Koivuahon käsialaansa, ja hän laulaa sekä soittaa kitaraa albumin jokaisella kahdeksalla kappaleella. Juhon musiikillinen ilmaisu oli tyyliltään usein mahtipontista, mutta ”Valediction” edustaa maanläheisempää puolta hänen tuotannossaan ja on hengeltään lähellä laulaja-lauluntekijä -perinnettä. Pääosassa ovat lyriikat ja kauniit laulumelodiat, jotka Juho tulkitsee omaan eläväiseen ja tunnistettavaan tyyliinsä. Tällä albumilla esiintyvät muusikot olivat Juhon ystäviä, ja projektin kautta hän oli tekemisissä heidän kanssaan loppuun saakka. Levylle saatiin mukaan huuliharppuineen myös suomalainen rock-legenda Michael Monroe.

Tamperelaislähtöinen Juho Koivuaho oli säveltäjä, sanoittaja, laulaja, multi-instrumentalisti ja todellinen taiteilija, joka tuli tunnetuksi etenkin genrerajoja karttelevan ja taiteellisesti monimuotoisen rock-yhtye Plain Faden kantavana voimana. Keväällä 2008, Juhon ollessa 26-vuotias, hänellä todettiin akuutti lymfaattinen leukemia, joka uusiutui kaksi kertaa seuraavan viiden vuoden aikana. Raskaiden hoitojen ja kantasolusiirtojen jälkeen leukemia saatiin parannettua kahdesti. Vuosien 2009 ja 2010 aikana Juho työsti yhteensä Plain Faden kanssa kunnianhimoista Anthropogonia-teosta, jossa oli mukana myös helsinkiläinen Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat -kuoro. Vaikea sairaus kuitenkin vaikeutti musiikkijuttujen pitkäjänteistä tekemistä. Leukemian kolmas tuleminen oli liikaa, ja Juho Koivuaho menehtyi sairauteen kotonaan 3. lokakuuta 2013. Victims Of Ikurin albumi viimeisteltiin Juhon kuoleman jälkeen ystävien toimesta.

Valedictionin julkaisuun tarvittava rahoitus kerättiin menestyksekkään joukkorahoituskampanjan avulla, ja levyä myytiin ennakkoon huikeat 350 kappaletta. Levyn ennakkotilaajat ovat mahdollistaneet tämän julkaisun, joka toteutetaan Juhon toiveiden mukaisesti pakettina, jossa on sekä vinyyli- että CD-levy. Albumista otetaan rajoitettu 500 kappaleen painos, eli kun ennakkomyydyt kappaleet vähennetään kokonaisumäärästä, niin myyntiin jää vajaat 150 kappaletta näitä LP + CD -paketteja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantaina 24.10. järjestetään myös levynjulkkaritapahtuma Tampereen YO-Talolla, jossa kuullaan musiikkia Valedictionilta sekä nähdään ja kuullaan ainutlaatuisia esiintymisiä bändeiltä ja muusikoilta, joista monet olivat Juho Koivuahon ystäviä. Myös Juhon niin sanottu pääyhtye Plain Fade esittää tapahtumassa erityisen (in memoriam) -setin erityiskokoonpanolla.

Katso Valediction-albumin traileri YouTubessa: http://youtu.be/h_vLiTyIzz4

Joukkorahoituskampanjan nettisivu (sis. mm. tarinaa levynteosta): http://mesenaatti.me/valediction/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Victims Of Ikurin Facebook-sivu: http://www.facebook.com/victimsofikuri

Levynjulkkaritapahtuman Facebook-event: http://www.facebook.com/events/271154509762128

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat