Viikate tanssii kesään Tuulenhuuhtomien tahtiin

Kuva; Mika Jussila

Viikate julkaisee uuden ”Tuulenhuuhtomat” -ep:n 20.7. Kesän ytimeen ilmestyvä äänite tulee tarjolle 12″ -vinyylinä sekä digitaalisena audiotaiteena.

”Nämä neljä kappaletta sijoittuvat tyyleiltään niin leveälle horisonttiin, että musiikillinen spagaatti on tosiasia. Siksi äänitettä valmistanut tuomaristo antaa yllättäen yksimielisen 5/5 palautteen. Ja vaikka Tuulenhuuhtomat jäisi V:n viimeiseksi äänitteeksi, maaliviiva ylitettäisiin rinta rottingilla. Tosin tällä peruskunnolla palkintopallille on vielä kaksikymmentä vuotta matkaa”, toteaa nimettömänä pysyttelevä yhtyeen jäsen kardaani K kesken tanssituntinsa.

Yhtye aloittaa ep:n julkaisupäivänä myös kesän keikkaurakkansa ”Loppukesän louhinta 2018” -teemalla. ”Alkukesän almanakat olivat jo varattu muulle toiminnalle, mutta onneksi loppusuvesta on aikaa ryhdistäytyä. Ja kaikki kohdalle osuvat tapahtumathan ovat tunnettuja huippuun viritetystä laadukkuudestaan. Kesän jälkeen orkesteri istahtaa tavallista leveämmälle jäähypenkille. Ainakin vuodeksi. Onhan tässä juttuja mielessä mutta louhitaan nyt ensin”, kardaani K toteaa uuden, hikisen snyyssi-jorauksen lomasta.

Tuulenhuuhtomat -ep:
1.Tuulenhuuhtomat
2.Saarnaaja
3.Veri kiehuu hymyillen
4.Suruton

Loppukesän louhinta 2018:
20.7. Kerimäki, Puruvesi Pop
21.7. Tampere, Tammerfest
26.7. Kuopio, Kuopiorock
27.7. Joensuu, Kerubi
3.8. Lahti, Möysän musaklubi
4.8. Karvia, Karviapäivät
10.8. Helsinki, Nosturi
11.8. Laukaa, Satama Festival
24.8. Kouvola, Taiteiden Yö
25.8. Teersalo, Archipelago Music Festival

www.viikate.com
www.facebook.com/viikate
www.instagram.com/viikateofficial
www.twitter.com/viikateofficial

Kommentit