S-Tool

Ville Laihialan luotsaama S-Tool kiertää Suomea debyytin tiimoilta syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.8.2017

Sentenced– ja Poisonblack -yhtyeistä tunnetun Ville Laihialan luotsaaman S-TOOLin esikoisalbumi ”Tolerance 0” julkaistaan 15.9. Tiukkaa debyyttiä seuraa kattava kotimaan kiertue, joka starttaa 16.9. levynjulkaisukeikasta Helsingin Virgin Oilista.

Laihialan aikaisempien yhtyeiden materiaaliin verrattuna S-TOOL on suoraviivaisempaa ja rankempaa, mutta myös S-TOOLin mättöa kantaa Laihialan tunnistettava taito kuljettaa melodioita sekä pettämätön kyky rytmittää mättö juuri oikein. Yhtyeen aikaisemmin julkaistut kolme singleä ovat jo herättäneet odottavaa mielenkiintoa metalliväessä. Lisäksi kappaleet saivat heti hyvän vastaanoton medioissa ja hittisingle Hammering soi edelleen tiuhaan Radio Rockilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Odotettu albumi sai alkusysäyksen fanien lähdettyä rahoittamaan tuoreen, mielenkiintoisen yhtyeen debyyttilevyn äänityksiä. GoFundMe-palvelun kautta levyyn saatiin faneilta joukkorahoitusta viisituhatta euroa, jonka jälkeen Radio Rock kiinnostui raskaan sarjan uudesta superyhtyeestä ja lähti tukemaan projektia merkittävällä budjetilla. Lopulta albumi lisensoitiin Playground Musicille ja ensi kuussa lätty on ulkona ja S-TOOL isolla kiertueella. Kiitollinen yhtye on ollut saamastaan tuestaan vilpittömän vaikuttunut:

Nöyrä ja iso kiitos kaikille, jotka olette tukeneet ja lahjoittaneet ja uskoneet tähän meidän meteliin! Ilman teitä tämä levy ei näkisi päivänvaloa. Nyt se on vihdoin valmis! On tätä väännetty, kymmenen rallia! Elämä ei tuhlaa optiotaan meihin -lauseen sisään ja ympärille asenteella syljettyä meteliä. Mutta tätähän te halusitte! fiilistelee Laihiala tulevaa levyä.

Ville Laihialan lisäksi S-toolissa vaikuttavat Lullacry-yhtyeestä tutut Sami Leppikangas ja basisti Kimmo HIltunen sekä rumpali Aksu Hanttu, joka tunnetaan metalliyhtye Entwinesta. Yhtyeen nimi S-TOOL juontaa sanasta Severing Tool ja musiikin vertailukohdiksi Laihiala on maininnut Panteran ja Entombedin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Playground Music julkaisee S-TOOLin debyytin cd:n lisäksi myös vinyylinä.

S-TOOL juhlii levynjulkaisua Helsingin Virgin Oilissa julkkarikeikalla 16.9., jonka jälkeen yhtye lähtee kattavalle klubikiertueelle ympäri Suomen. Kesällä useamman festarikeikan takonut yhtye sai metalliväeltä hurmioituneen vastaanoton, joten syksyn kiertue enteilee raskasta hurmosta!
S-TOOLin kiertue:
16.09. HELSINKI Virgin Oil
29.09. JOENSUU Kerubi
30.09. KUOPIO Henry´s Pub
06.10. KOUVOLA House Of Rock
07.10. TAMPERE Olympia
20.10. LAHTI Katu Klubi goes Isku Areena
21.10. JYVÄSKYLÄ Lutakko
27.10. TURKU Gong
28.10. SEINÄJOKI Rytmikorjaamo
03.11. OULU Hevimesta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat