Ville Valo & Agentsin uusi kappale ”Orpolapsi kiurun” kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.9.2018

Lähes 20 vuotta sitten ensiaskeleensa ottanut odotettu yhteistyö on nyt saanut jatkoa. Ville Valo & Agents -yhtyeen ensimmäinen single ”Orpolapsi kiurun” julkaistaan tänään, 21. syyskuuta 2018. Kappale on legendaarisen Rauli ”Badding” Somerjoen ennen julkaisematon sävellys ja sanoitus, jossa kuullaan myös itse maestro Baddingin ääntä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Orpolapsi kiurun’. Ei ihan tavallinen nimi poplaululle. Raulin alkuperäisellä demokasetilla laulun nimi oli Lamppu palaa ikkunassa. Ei huono sekään, mutta kyllä orvossa kiurun lapsessa on jotain selittämättömän baddingmäistä, niin että vanha Mustaprinssikin heltyi ja päätti nimetä biisin uudelleen. Ylipäätänsä se oli ensimmäinen biisi, jonka Ville valitsi mukaan tulevalle levylle ja luoja nähköön, kyllähän siinä kiteytyy jotain oleellista Raulin tyylistä, persoonasta ja tavasta luoda lyriikkaa. Kun sävellyskin vielä on tuttua taattua laatua, on käsissämme mielestäni uusi Badding-klassikko”, kitaravirtuoosi ja Agents-yhtyeen musiikillinen johtaja Esa Pulliainen kertoo.

Baddingin ennen julkaisemattomiin teoksiin pohjautuvaa ”Ville Valo & Agents” -albumia työstetään parhaillaan. Levy ilmestyy alkuvuodesta 2019. Albumin julkaisun jälkeen on luvassa kiertue.

www.villevaloagents.fi
www.agents.fi
www.facebook.com/Agentsvirallinen/
www.facebook.com/villevalovirallinen/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat