Von Hertzen brothers, waterXfest

Von Hertzen Brothers Suomen-kiertueelle marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.9.2017
Von Hertzen brothers, waterXfest

Kaksi Helsingin Kulttuuritalon keikkaa jo aiemmin tänä vuonna julkistanut Von Hertzen Brothers paljastaa marraskuussa starttaavan ”War is Over” –kiertueen loputkin Suomen keikkapaikat ja päivämäärät. Yhdeksän keikkaa käsittävä ”War is Over” –kiertue käynnistyy Turusta perjantaina 24. marraskuuta ja päättyy Jyväskylään lauantaina 16. joulukuuta. Kiertueen liput ovat jo myynnissä. Tarkemmat tiedot löytyvät bändin ja keikkapaikkojen verkkosivuilta.

Kiertuebändin kokoonpano täydentyy Von Hertzenin veljesten lisäksi kahdella huippumuusikolla. Mukaan lähtee Suomen kärkirumpaleihin lukeutuva Sami Kuoppamäki, jonka jäljittelemätön tyyli tuli ennen kaikkea tunnetuksi legendaarisen maineen luoneessa Kingston Wallissa, mutta joka on myös soittanut lukuisten suomalaisten artistien mm. Apocalyptican ja Stratovariuksen levyillä, sekä myös Von Hertzen Brothersin ”Approach”-nimisellä kakkosalbumilla. Keikkojen kosketinsoittajana kuullaan ruotsalaista Robert Engstrandia, joka tunnetaan mm. metallibändi Turisaksen riveistä sekä ruotsalaisesta progressiivista rockia soittavasta The Flower Kings –bändistä. Sekä Sami että Robert lähtevät mukaan myös Von Hertzen Brothersien tulevalle Englannin kiertueelle.

Olemme todella innoissamme siitä, että saamme sekä Samin että Robertin mukaan keikoille. Kummatkin ovat niin hienoja muusikoita, että esiintymisistä tulee varmasti ainutlaatuisia. Aiomme soittaa niin uusia kuin vanhojakin biisejä, emmekä voisi enempää odottaa kiertueelle pääsyä”, iloitsee Mikko Von Hertzen tulevan kiertueen alla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

War is Over Tour:
24.11. TURKU Gong
25.11. LAHTI Finlandia-klubi
01.12. HELSINKI Kulttuuritalo
02.12. HELSINKI Kulttuuritalo
05.12. KOUVOLA House Of Rock
08.12. TAMPERE Olympia
09.12. PORI Kino
15.12. JOENSUU Kerubi
16.12. JYVÄSKYLÄ Lutakko

www.vonhertzenbrothers.com
www.facebook.com/vonhertzenbrothersofficial
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat