Vuosikymmen systemaattista kaaosta – synttäriarviossa Dream Theaterin Systematic Chaos

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 4.6.2017

 

Vuonna 2007 Dream Theater oli yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana sementoinut paikkansa progressiivisen metallin kulmakivenä, mutta myös yhtyeenä, jonka tekemisiin suhtauduttiin vaihtelevasti. Kauas oli jäänyt ensimmäisten albumien aikainen kritiikitön ihailu, sillä yhä monimutkaisempaan soitinkikkailuun ajautunut ulosanti ei jokaisen fanin korvaa miellyttänyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Systematic Chaos” ilmentää yhtyeen historiassa eräänlaista aikakautta, jolloin kovat kielet sivalsivat yhtyettä varsin voimallisesti – eikä sinänsä ihme. Yhtye oli synnyttänyt suurta kiinnostusta luomalla hyvinkin erilaisia albumikokonaisuuksia, jotka tarjoilivat poikkeuksetta tuoreita ideoita yhtyeen ulosantiin. Hyvinä esimerkkeinä mainittakoon mielenkiintoiset konseptialbumit “Metropolis part 2: Scenes from a Memory” ja “Six Degrees of Inner Turbulence” sekä yllättävän metallipitoinen “Train of Thought”. Tämän jälkeen uudistuminen tuntui tyssäävän, sillä samankaltaisia julkaisuja pistettiin pihalle peräti viisi kappaletta alkaen “Octavarium”-albumista. Tätä taustaa vasten on varsin ymmärrettävää, että yhtyeen touhut herättivät kaupallisesta menestyksestä huolimatta huolta.

Vaikka ”Systematic Chaos” ei pahemmin koettele yhtyeen luovuuden raja-aitoja, on se kaikesta huolimatta viihdyttävä kokonaisuus, joka kulkee monenlaisten tunnelmien läpi. Albumin massiivisin luomus, kahteen osaan jaettu “In the Presence of Enemies”, on vakuuttava teos, jonka taidokas soitanta sekä mielenkiintoiset sävellykset tuntuvat tiivistävän yhtyeen osaamisen mainiolla tavalla yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi.  Muutenkin albumin ensimmäinen puolisko on laadultaan moitteeton; siltä löytyy niin jämäkkää riffittelyä (”Constant Motion”), yksinkertaisempaa kauneutta (”Forsaken”), äkkiväärää progeilua (”The Dark Eternal Night”) kuin mukavan eteeristä fiilistelyäkin (”Repentance”). Vasta albumin loppupuolella on havaittavissa pientä tyhjäkäyntiä, joka hyydyttää hyvää meininkiä. ”Prophets of War” on vielä kohtuullinen tekele, toisin kuin kiekon ainoalta täydelliseltä ohilaukaukselta tuntuva, liki 15 minuuttia kellottava ”The Ministry of Lost Souls”, joka on kuin tylsempi versio muutama levy aiemmin julkaistusta ”Endless Sacrifice” -viisusta.

Varsin toimivasta biisikattauksesta huolimatta albumilta huokuu turhan rutiininomainen tapa tehdä musiikkia. Monet levyllä kuultavat sävellysratkaisut tuntuvat liian tutuilta, eikä mitään varsinaisen uutta tarjota. Toki Musen voimakkaasti mieleen tuovat elementit ”Prophets of Warissa” ovat yritys tehdä asioita tuoreella otteella, mutta yhtyeen monipuoliseen diskografiaan peilaten kyseessä on enemmänkin pintasilaukset muuten niin tutulle pohjalle. Jo se fakta, että yhtye jakoi “In the Presence of Enemies” -kokonaisuuden kahdeksi kappaleeksi puhtaasti siitä syystä, ettei albumin rakenne muistuta liikaa edellistä “Octavarium”-kiekkoa, kertoo paljon ideoiden puutteesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykypäivänä albumi avaa hienoutensa paremmin kuin aikanaan, sillä julkaisun yhteydessä sekä sen jälkeen moni asia oli auki ja kysymyksiä leijui ilmassa: Oliko yhtye jämähtänyt aloilleen, pystyykö se vielä uudistumaan? Tämänkaltainen varjo leijui bändin yllä viime vuosiin saakka, sillä vasta vuonna 2016 julkaistu “The Astonishing” palautti uskon yhtyeen muuntautumiskykyyn – huikea konseptialbumi kun on yksi Dream Theaterin erikoisimmista ja vahvimmista kokonaisuuksista koskaan, ja siinä oli todellista tekemisen meininkiä. Jälkiviisaana ja ilman aiemmin vellonutta epävarmuutta voidaan sanoa, että ”Systematic Chaos” on varsin hyvä albumi, jonka monista timanttisista hetkistä pystyy nauttimaan aiempaa vapautuneemmin. Se ei ehkä nouse yhtyeen klassikoiden kirjoihin, mutta albumin äärelle tulee palattua kaikesta huolimatta aina uudelleen.

Kappalelista:

  1. In the Presence of Enemies Pt. 1
  2. Forsaken
  3. Constant Motion
  4. The Dark Eternal Night
  5. Repentance
  6. Prophets of War
  7. The Ministry of Lost Souls
  8. In the Presence of Enemies Pt. 2

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat