Wake The Nations – Sign Of Heart

Kirjoittanut Juha Attola - 11.3.2015

Kotimainen Wake The Nations on saanut valmiiksi ”Sign Of Heart” -nimisen albuminsa. Albumi julkaistaan Inverse Recordsin kautta, ja se pitää ennakkotietojen mukaan sisällään melodista, AOR-painotteista rockia.

Avauskappale ”Fairytale Romance” tuo heti mieleen melkoisen pelottavan yhdistelmän, nimittäin Reckless Loven ja Toton sekoituksen. Pehmorockia pehmeästi soitettuna ilman sen kummempaa sisältöä, ei siis mikään kovin räjäyttävä aloitus albumille. ”The Touch Of Your Hand” seikkailee hieman 80-luvun syntikkarockin tunnelmissa. Jotenkin tästäkin kappaleesta jää aika laimea jälkimaku ja tuntuu, ettei yhtyeellä ole oikein kaikki tunne mukana. Kolmas kappale ”All I Want” on jälleen hieman 80-lukulaisissa tunnelmissa etenevä kappale. Ihan perinteistä popahtavaa rockia, mutta ei pysty tämäkään mitään ihmeempiä tunteita herättelemään.

”Sign Of Heart” on kokonaisuudessaan melko lailla vaisu albumi. Sieltä löytyy muutama hyvä idea, mutta kokonaisuus on todella vaisun kuuloinen. Asiaa ei ollenkaan helpota se, että lähes jokaisella kappaleella on eri laulaja. Päinvastoin tämä kokoelma eritasoisia vokalisteja vain sekoittaa pakkaa entisestään. Tunnetuimmat näistä vokalisteista ovat varmastikin Janne Hurme sekä Kilpi-yhtyeestäkin tuttu Taage Laiho.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wake The Nationsilla on vielä matkaa taivallettavanaan, jotta yhtye pääsisi mukaan isompiin kuvioihin. Ja jos tämäntyylisen rockin soittaminen kiinnostaa jatkossakin, suosittelen kuuntelemaan Broadcast-yhtyeen 80-luvulla tehdyn klassikkoalbumin ”Who’s Got The Ball”. Siitä kuulee, kuinka pehmorockia voidaan soittaa todella kovalla ja tiukalla otteella. Valitettavasti ”Sign Of Heart” on tylsin levy, jonka olen kuullut pitkään aikaan.

4/10

Kappalelista:

1.Fairytale Romance
2.The Touch Of Your Hand
3.All I Want
4.So Broken
5.Love Distracts The Senses
6.This Feeling
7.Seas Of Emptiness
8.LveLeads The Way
9.Until The End Of Time
10.Who Am I?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.wakethenations.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat