ArrorA-nimellä aiemmin tunnettu What Awaits Us on Hämeenlinnan ehdokas instrumentaalisesti melodisen, mutta vokaaliosastoltaan aggressiivisen metalcoren täyteen ahdettuun klubiin. Peruskaava on käytännössä identtinen monen muun sielunkumppanin kanssa: intensiteettipitoista thrash-rökitystä, totutun kolossaalisia breakdowneja ja tarttuvuudessaan yllättävänkin sulavaa sävelkynän käyttöä. Kun päälle heitetään kerrassaan mukiinmenevä kansitaide, ja varsin julmissa vesissä riuhtovat alataajuusriffit, on vuoden tusinatuote-palkinto saanut uuden kärkipään ehdokkaan. Kaikeksi onneksi mielikuvat eivät saa katetta kuin yhden pienen djent-riffin verran, sillä jo vuoden 2014 marraskuussa julkaistun ”AWAKE”-debyyttitäyspitkän kappalemateriaali on järkyttävistä ennakkoasetelmista huolimatta ehdottomasti parasta Suomessa tehtyä metalcorea sitten pääministerinvaihdoksen.

Nurinkurisesti ”AWAKE” vakuuttaa alusta loppuun saakka kestävällä tasaisuudellaan. Albumi ei ole lajitovereidensa kaltainen kymmenestä eri vaikutteesta ammennettu muotitietoinen sekasotku, vaan tuoreella tyylitajulla valjastettu täyslaidallinen hienoja ja groovaavia riffi- ja melodiakoukkuja. Mielenkiintoista yhtälössä on harvinainen havainto; biisit eivät astu toistensa tontille juuri lainkaan. Kireän kitaroinnin, kieron lyyrisyyden ja suoraviivaisen anteeksiantamattomuuden puolesta Parkway Drive kuiskuttelee korvaan tiheimmin, eikä bändin sisällä niin ikään mainostetun Upon A Burning Bodyn vaikute jää sekään pelkäksi sanahelinäksi. Päälle neljäänkymmeneen minuuttiin on kuitenkin puristettu runsaasti omaehtoisia sovitusratkaisuja, joista sävähdyttävimmät ovat omakustannetason sekä parjatun genren huomioon ottaen suorastaan intellektuelleja. Toisinaan heristetään hardcorenyrkkiä kuin Hatebreed konsanaan, toisaalla kuuluu selkeitä vivahteita Whitechapelin väkivaltaisiin junttavalleihin. Vaikka pitihän niitä koneita ottaa tähänkin projektiin mukaan (kuten ”W.M.H.B.” osoittaa) – tosin kiitettävän säästeliäällä annostuksella. Lieköhän kyseinen lyhenne peräisin sanoista ”Wish Me Happy Birthday”?

Yksittäiseksi suosikikseni yhdessä rytmisesti upean ”Dark Horsen” kanssa nouseva ”Victims” voisi olla As I Lay Dyingin varhaisemman materiaalin paremmalta b-puolelta. Hämmentävimmän hatunnoston ansaitsee levyn popein raita ”Labyrinth of Deception”, joka on kuin Northlanen ja jöötteporisuuruus Dark Tranquillityn melodinen esikoinen. Kappaleella ei ole mitään tekemistä muun kokonaisuuden kanssa, mutta itse sävellyksestä voisi moni biisinikkari tarjota tuopin jos toisenkin. Aluksi etäisimmäksi raidaksi jäänyt ”Through Defeat” osoittaa lopulta monimutkaisen kappalerakenteensa ansiosta, etteivät jätkät ole ihan ensimmäistä kertaa kitaroitaan vinguttelemassa. ”Event Horizon” on upean kokeileva lopetus, jonka raamit lepäävät pääosin yhdessä ja samassa luupissa. Aikamoisen härski, joskin onnistunut ratkaisu sekin. Vokalisti Jesse Sinisalolle on naulattava krediitit kauttaaltaan rautaisesta, joskin yllätyksettömästä korinaosaston hallinnasta.

Miinuspisteitä ykköskentän kärkikarvaaja ”Circlesin” ylipituudesta sekä ”Ghosts Receden” ärsyttävistä intonaatiolauluista. Aika vähän – ottaen huomioon lähes parinkymmenen toistokerran aiheuttaman epäilyksen. Mikäli referensseinä esitettyjen isoveliorganisaatioiden musiikki kolahtaa, tai mieli tekevi suunnata korvakuulonsa vaihteeksi melodis-sovituksellisesti antoisaampaan materiaaliin, on What Awaits Usin päänavaus kertakaikkisen onnistunut kokonaisuus. Täydellisen valmis paketti ”AWAKE” ei ole, mutta täydellisen potentiaaliset edellytykset läpilyöntiin ovat kiistattomat. Hyvä ritarit!

9/10

Kappalelista:

1. Circles
2. Dark Horse
3. Ascend
4. W.M.H.B.
5. Victims
6. Labyrinth of Deception
7. Through Defeat
8. Ghosts Recede
9. Out Came the Wolves
10. Event Horizon

What Awaits Us Facebookissa

Kirjoittanut: Tomi Salmi