William Blackswan – Horrors

Kirjoittanut Tom Frankton - 30.12.2016

william-blackswan-cd-2016Teatraalisuutta löytyy kerrassaan, kun Tampereelta ponnistava William Blackswan julkaisee debyyttisinkkunsa nimeltä ”Horrors”. Teatraalinen ja orkestraalinen metalli on homman nimi, pienien modernien vaikutteiden kera. Yllättävänkin tuoreen ja lupaavan kuuloinen pikkuannos ”Horrors” on, mutta riittääkö se viemään bändiä pidemmälle?

Vastaukseni esittämääni kysymykseen on yksinkertainen: sen verran lupaava pieni pakkaus tämä paketti on, että on jonkinasteinen ihme, että kyseessä on bändin ensimmäinen julkaisu. Etenkin orkestraaliset jousijomputtelut ja pianopimputtelut ovat aivan helvetin hyvän kuuloisesti tuotettuja ja ovat helposti levyn vahvimpia osia. En voi olla mielessäni vertaamatta bändin soundia Dimmu Borgirin vastaavaan äärimetallin ja teatraalisuuden sekoitelmaan. Tuotanto kokonaisuutenakin on varsin oivallisesti hoidettu (myöhemmin mainittua lukuun ottamatta), enkä voi olla ihmettelemättä, kuinka tämä voi olla bändin ensimmäinen julkaisu. Jotain konseptiakin bändin musiikin takaa löytyy, jota bändi sanoo valoittavansa tulevien julkaisujensa myötä.

Vaikka kuinka hyvältä levy kuulostaakin, sisällöstä löytyy pieniä moitteita. Suurin näistä löytyy puhtaan laulun yleisessä soundissa, sillä etenkin hieman matalampaa ja terävemmin ulos isketyt melodiat ”Infected Minds”-kappaleen kertosäkeessä leikkaavat tuotannon läpi hieman ärsyttävästi, rikkoen yhtenäisyyttä. Kyseinen laulutyyli ei muutenkaan tunnu hirvittävän hyvin sopivan soundiin. Epäpuhtaat örinät ja kähinät edustavat kuitenkin senkin edestä bändin vokaalista vahvuutta ja ovat varsin vakuuttavaa kuultavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikäli orkestraalinen hevistely nappaa ja kaipaat siihen mukaan pienoisen nipistyksen vahvempaa ja raskaampaakin, on William Blackswan tässä mielessä soundinensa oikein hyvällä mallilla. Pientä kompurointia löytyy puhtaan laulun puolelta, mutta kokonaisuutena ”Horrors” on yllättävän vakuuttava pieni kurkistus bändin soundiin!

8/10

Kappalelista:
1. Horrors (Intro)
2. Sleepwalkers
3. Infected Minds

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat