Wolfhorde julkaisee tribuutin suomalaisen folk metallin alkujuurille!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.10.2017

Wolfhorde julkaisee tribuutti-EP:n, joka sisältää kolme kappaletta suomalaisen metallimusiikin uranuurtajilta. Yksinomaan digitaalinen julkaisu sisältää kappaleita yhtyeiltä Finntroll, Moonsorrow ja Amorphis. Nämä yhtyeet ovat suuri inspiraation lähde Wolfhordelle sekä monille muille.

Wolfhorde on pohjimmiltaan folk metal -yhtye, mutta kategorisoinnit sikseen. Tällä julkaisulla haluamme muistuttaa, kuinka monta eri tyyliä mahtuu yhden genremäärittelyn alle. Ajan saatossa olemme saaneet kuulla monia hienoja ja omaperäisiä teoksia aina Amorphiksen 90-luvun death metallista Moonsorrow:n pakanametalliin ja Finntrollin raivokkaaseen peikkohumppaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikki julkaisulla olevat kappaleet nitoutuvat yhteen suurista eroavaisuuksistaan huolimatta. Jopa laulettu kieli oli jokaisella eri. Ajattelimme, että näiden omaperäisten kappaleiden julkaiseminen yhdessä olisi mielenkiintoinen aikamatka aina oman suomalaisen metallin alatyylilajin syntyjuurille saakka.

”Uskon, että kaikkien tulisi aina silloin tällöin unohtaa musiikin lokerointi, ja nauttia erilaisista vivahteista, jotka ovat musiikin suola. Tällä julkaisulla, joka kantaa nimeä The Great Old Ones eli suuret muinaiset, Wolfhorde haluaa näyttää, miten laaja kirjo erilaista musiikkia yhden tyylilajin juurille mahtuukaan. Ottakaa rento asento ja nauttikaa musiikista.”, sanoo Wolfhorde -yhtyeen säveltäjä ja kitaristi Werihukka.

Sillä välin Wolfhorde keskittää energiansa uuden täyspitkän albumin työstämiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Great Old Ones” julkaistaan 1. joulukuuta 2017 Inverse Recordsin kautta.

Kappalelista:
1. Jaktens Tid (Finntroll cover)
2. Kylän Päässä (Moonsorrow cover)
3. Sign From The North Side (Amorphis cover)

EP:n traileri löytyy täältä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat