Worry Blastin ”44”-albumi on kuin AC/DC:n ja W.A.S.P.:in risteytys

”Yhtä koukuttavaa kuin AC/DC, mutta räkäisempää”. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni sveitsiläisen rockyhtyeen uusimmasta albumista. Eikä se oikeastaan muuttunut miksikään useamman kuuntelukerran jälkeenkään. Worry Blast ei ole rockin saralla mikään keltanokka, sillä yhtye on tehnyt jo aiemmin kaksi täysipitkää ja lämmitellyt muun muassa Scorpionsia ja Gotthardia. Sveitsiläisyhtyeen juuret tuntuvat olevan vahvasti hard rockissa, sillä sitä ”44” on puhtaimmillaan – tai oikeastaan tässä tapauksessa likaisimmillaan. Oman lisävivahteensa antaa vokalisti-kitaristi Mat Petruccin lauluääni, joka on kuin Blackie Lawlessin (W.A.S.P.) ja Alice Cooperin sekoitus: ääni syleilee tärykalvoja kuin asfaltti naamaa, mutta omanlainen charmikkuus äänestä löytyy, joten sen varjolla voi perustella pitävänsä siitä.

”44” singahtaa liikkeelle tarttuvilla ja varmoilla kappaleilla, jotka saavat adrenaliinin ryöppymään suonissa ja nyrkin takomaan pöytää. Albumin sanoitukset ovat pääsääntöisesti mahtailevia, mikä istuu hyvin hard rockin luonteeseen. ”44” rullaa alusta saakka varmoilla otteilla, mutta vasta ”Rough Times” herätti kunnolla mielenkiintoni. Kappale on luonteensa puolesta groovaavaa ja AC/DC:mäinen, mutta kohokohta löytyy kertosäkeistöistä, kun ”Rough Times” huudahdetaan ilmoille The Simpsonsin koulubussikuski Otto Mannin kaltaisella, laiskalla ja käheällä äänellä. ”Dominate” jatkaa australiaisyhtyeen viitoittamalla tiellä, mutta kappaleeseen on tuotu keveyttä kertosäkeistöihin.

Vaikka Worry Blastin kolmas albumi liikkuu riffiensä puolesta välillä todella lähellä AC/DC:in äänimaailmaa, ei tämä piirre särähdä omaan korvaani. Niin kuin voi ehkä olettaa, ”44”-albumi ei sisällä mitään suuria kokeiluja vaan etenee alusta loppuun makeasti rokkaavana kokonaisuutena. Hienoista itsensä toistoa albumin loppupuolelta löytyy, mutta se ei vaikuta dramaattisesti kuuntelukokemukseen. Sveitsiläisyhtyeen ”44” on viihdyttävä kokonaisuus, joka soveltuu loistavasti viikonlopuihin rentoutumista varten.

8/10

Kappalelista:

  1. Outta Nowhere
  2. Dirty Mind
  3. 44
  4. Hot ’N’ Ready
  5. Rough Times
  6. Dominate
  7. Heartbreak
  8. Drink It all
  9. Party Downtown
  10. We Can’t Stop Rock ‘N’ Roll

Worry Blast Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Lue lisää aiheesta

Doom ’N’ Roll – Egonautin ”The Omega” ravistelee luita ja ytimiä myöte... Vuodesta 2005 rämpinyt doom rock -yhtye Egonaut teki paluun viime marraskuussa neljännellä ”The Omega” -albumillaan. Ruotsalaisyhtye julkaisi edeltävä...
Marco Mendozalta uusi albumi maaliskuussa Espanjalais-meksikolais taustan omaava yhdysvaltalainen rock-muusikko Marco Mendoza julkaisee uuden "Viva La Rock" albuminsa 2. päivä maaliskuuta Migh...
Tunnelmallista vaihtoehtorockia – arviossa We Could Build An Empiren ”In This Place̶... Vuonna 2011 debyyttinsä äänittänyt We Could Build An Empire sai viime joulukuussa julkaistua toisen täysipitkänsä. Tällä kertaa ruotsalaisyhtye ei jul...
Saksalainen speed metal-legenda Iron Angel julkaisee uuden albumin toukokuussa Saksalainen speed metal-yhtye Iron Angel kirjoittanut levytyssopimuksen Mighty Musicin kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtye on julkaisemassa u...