Wrathrone – vanhan koulukunnan death metalia Varsinais-Suomesta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.12.2015

Wrathrone1Varsinais-Suomesta kotoisin oleva Wrathrone julkaisee debyyttialbuminsa ”Born Beneath” vuoden 2016 tammikuussa. Kaaoszine otti yhteyttä bändiin kyselläkseen levyn tekemisestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Kysymyksiin vastailivat bändin vokalisti Matti Vehmas ja kitaristi Lauri Holm.

Kaaoszine: Moro! Miten vuosi 2015 sujui Wrathronen leirissä?

Matti Vehmas: Wrathronen vuosi oli hiukan yllättäenkin monella tavalla työntäyteisin ja aktiivisin bändin historiassa. Se sisälsi henkilöstömuutosta, levyntekoa ja hyvän nipun keikkoja!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauri Holm: Piti tosiaan olla välivuosi, mutta päädyttiinkin tekemään keikkaennätys vuositasolla ja levy tosiaan siihen vielä päälle. Eli on sujunut paremmin kuin hyvin.

Kaaoszine: Teillä on taustalla jo seitsemän vuotta musiikin tekemistä. Miten bändinne on mielestänne kehittynyt tänä aikana?

MV: Wrathronen syntysanathan lausuttiin joulun alla 2008 tovereiden Holm ja Vehmas toimesta. Voimajuoma synnytti halun tehdä death metal -touhuja yhteisten suosikkien hengessä. Alkuun kappaleet olivat melko suoraviivaisia ja rakenteeltaan simppeleitä mid-tempo runttauksia. Toisen kitaristin tulo bändiin toi melodioiden ja kitaraharmonioiden muodossa uutta variaatiota biiseihin. Näkisin, että bändi on nykymuodossaan löytänyt oman soundinsa death metal-kentässä. Kokoonpano koki tosiaan viimeisimmän muutoksensa kesällä, kun pitkäaikainen kitaristimme S. Varjonen joutui jättäytymään kelkasta muiden kiireiden takia. Bändin onneksi löydettiin nopeasti nuori tukkajumala Vili Mäkinen paikkaamaan aukkoa. Nykykokoonpanolla on jo mukava määrä keikkaa alla ja homma toimii hienosti!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

WrathroneKaaoszine: Olette julkaisemassa vuoden 2016 tammikuussa ensimmäistä pitkäsoittoanne. Miten levyn tekeminen eteni?

MV: Kokopitkän levyn tekoon päädyttiin, kun todettiin, että aikaisemmin julkaisematonta materiaalia on sen verran hyvinkin olemassa. Tällä kertaa päätettiin myös tehdä asioita enemmän ulkopuolisia ammattilaisia hyödyntäen. Levyn kaikki instrumentit äänitettiin Jussi Vuolan V.R. Studiolla Turussa ja musiikin monitoimimies, Markus Rantanen oli mukana äänittämässä lauluja. Kaiken kaikkiaan levynteko oli varsin mukava ja kitkaton tapahtuma!

LH: Haluttiin siis katsoa mihin rahkeet riittävät ja tehdä laadukas julkaisu, jonka biisimateriaali ei kärsi huonon tuotannon takia.

Kaaoszine: Miten valitsitte levylle tulevat kappaleet?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

MV: Pääosa levyn kappaleista on ollut olemassa melko valmiissa muodossa jo jonkin aikaa. Periaatteessa levylle päätyivät uusimmat aikaisemmin julkaisemattomat kappaleet.

LH: Lätylle päätyi keikoilla toimivaksi havaittuja levyttämättömiä biisejä, ja yksi ensimmäisen demon suosikki, joka sopi linjaan edelleen. Kaikki tehtiin mitä oli, ja kaikki julkaistiin mitä tuli tehtyä.

Kaaoszine: Aikaisemmat julkaisunne ovat olleet EP:tä, miten pitkäsoiton tekeminen erosi aikaisemmasta?

MV: Tällä kertaa koko levyntekoprosessi toteutettiin ammattimaisemmin ja asiaan panostettiin kaikinpuolin enemmän kuin aikaisempien julkaisujen osalta. Pyrkimys oli saada bändi hiottua levylle edellisiä julkaisuja tanakampana ja tiukempana. Lopputuloksen pääsee itse kukin pian toteamaan itse!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LH: Levyn soundeja hiottiin tällä kertaa huolellisesti ja ammattilaisen näkemys ja kädenjälki on syvästi läsnä, referenssien löytyessä vanhoilta ruotsalaisilta dm-konkareilta, kuten Entombedilta.  Levy  tallennettiin ja miksattiin niin luomuna kuin suinkin, minkä toivottavasti kuulee rummuista ja tuplaamattomista kitaroista.

Kaaoszine: Levy tuli ennakkotilattavaksi joulukuussa ja teitte sitä vauhdittamaan videon kappaleesta ”Eternal Salvation”. Miksi valitsitte videoon juuri tämän biisin? Kertokaa vähän biisistä itsestään ja videon tekemisestä.


MV: ”Eternal Salvation” on yksi suoraviivaisimmista kappaleista koko ”Born Beneathilla” ja se oli varmasti tärkein yksittäinen syy videobiisiksi valikoitumisessa levyn julkaisumarkkinointiin. Video on perinteinen soittovideo eli siinä on autenttista pätkää treenikseltä, studiolta ja useammalta keikalta. Mukavasti siinä kalja ja hiki haisee!

LH: Biisi on muuten on levyn ainoa kappale, joka on lähtöisin edellisen kitaristin Varjosen kynästä. Kappaleella on jo ikää, ja kun sen sovitus saatiin vihdoin kohdilleen, alkoi sinkkupotentiaalia näkyä. Video voisi olla vaikkapa kiitos ja kumarrus Varjoselle monista palveluvuosista. Ainoana tällä tulevalla levyllä myös ”Eternal Salvationin” sanoitukset  tulevat bändin ulkopuolelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaaoszine: Olette Suomessa suurelle yleisölle vielä hieman tuntemattomampi orkesteri, mutta olette kuitenkin tehneet minikiertueita Saksassa ja Baltiassa. Miten päädyitte sinne asti?

WrathroneMV: Bändin taustavoimilla on hyviä kontakteja musiikkipiireihin Saksassa. Sitä kautta saatiin sovittua kolme hyvää keikkaa sinne yhdessä saksalaisten Final Depravityn, Axolotlin ja Thy Great Empiren kanssa. Saksassa pyörähdettiin tosiaan vuonna 2014 ja vuotta aiemmin tehtiin viikon rundi Baltiassa puolalaisen Lacriman kanssa. On ollut hienoa päästä vähän maistamaan keikkameininkiä kotimaan rajojen ulkopuolellakin!

LH: Ulkomaiden keikat ovat muuten ehdottomasti se liikkeelle paneva voima ainakin allekirjoittaneella, on vaan niin kivaa olla jätkien kanssa reissussa.

Kaaoszine: Onko levyn julkaisemisen tiimoilta luvassa keikkailua kotimaan kamaralla?

MV: Keikkaa tulee reilusti kotimaahankin, alkaen julkaisupäivästä, 22.1.2016, kymmenkunta kotimaan keikkaa tammi-maaliskuussa ja vähän ulkomaita mahdollisesti päälle.

Kaaoszine: Minkälaisia terveisiä haluaisitte lähettää Kaaoszinen lukijoille?

MV: Laittakaapa levykäistä tilaukseen ja käykää keikoilla, meidän ja muiden! Pidetään livemusa hengissä!

Wrathronen debyyttialbumi ”Born Beneath” julkaistaan 22.1.2016 ja sen voi ennakkotilata Levykauppa Äxästä.

Teksti: Nina Hurme

Kuvat: Juha Kurri

Luetuimmat

Uusimmat