Yellowcard sekä Less Than Jake Nosturiin maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.10.2014

Yellowcard 2014Yhdysvaltalaisyhtyeet Yellowcard ja Less Than Jake saapuvat yhteiskeikalle Suomeen. Bändit esiintyvät Nosturissa perjantaina 27. maaliskuuta.

Vuonna 1997 perustettu pop-punk -yhtye Yellowcard räjäytti potin neljännellä levyllään ”Ocean Avenue” (2003), joka on muun muassa Yhdysvalloissa ylittänyt tuplaplatinarajan. Useita julkaisuja ja kiertueita, muun muassa kuusi Vans Warper Touria myöhemmin yhtye on taas ajankohtaisempi kuin koskaan: tuore albumi nimeltään ”Lift A Sail” ilmestyy huomenna 8. lokakuuta. Käänteentekevällä uutuuslevyllä kurssia on muutettu popahtavasta punkista enemmän vaihtoehtoisemman rockin suuntaan, ja bändi kertookin inspiroituneensa 90-luvun isoista nimistä aina Nirvanasta lähtien. Laulaja-kitaristi Ryan Keyn henkilökohtaiset lyriikat pyörivät hänen vaimonsa halvaantumisen ja isovanhempansa menettämisen herättämien tunteiden ympärillä, ja vahvat vokaaliosuudet falsetteineen syventävät tunnelmaa entisestään

Illan toinen yhtye, vuonna 1992 perustettu Less Than Jake saapuu Suomeen pitkän odotuksen jälkeen ensimmäistä kertaa urallaan. Skapunk-orkesteri työsti viimeisintä pitkäsoittoaan ”See The Light” (2013) kaikessa rauhassa, ja se olikin yhtyeen ensimmäinen stuodioalbumi viiteen vuoteen. Descendentsistä ja Black Flagista tutun Bill Stevensonin ja hänen Blasting Room -kumppaninsa Jason Livermoren miksaama levy puhuttelee tuttuun Less Than Jake -tapaan lyriikoillaan mutta toimii samalla myös takuuvarmana tanssittaja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

YELLOWCARD (USA) & LESS THAN JAKE (USA) Pe 27.3.2015 Helsinki, Nosturi Ei ikärajaa / rajattu K-18 anniskelualue
Yhteistyössä: Kaaoszine
LIPUT:
Myyntiin pe 10.10.2014 klo 9.00

– ennakkoon Tiketissä alk. 27 EUR
www.facebook.com/lessthanjake

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat