Ylistetty Amendfoil palaa uuden singlen ja kitaristin myötä!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.3.2016

Amendfoil 2016Amendfoil julkaisi debyyttialbuminsa ”Skyline Escapen” marraskuussa 2013 loppuunmyydyllä Tampereen Yo-talolla. Ensi-albumin “Skyline Escapen” julkaisun jälkeen Amendfoil oli tiukassa median syynissä mm. Radio Rockilla, Soundissa, Rumbassa, Infernossa sekä Imperiumi.netissä. Albumi napsi myös poikkeuksetta liki täysiä arvosanoja jokaisesta arvostelusta minkä se kävi läpi. Sittemmin Euroopan kiertueen kautta aina Tuska-festivaalin päälavalle kivunnut Amendfoil jäi kuumeisesti odotetun kakkosalbumin levytystauolle. Nyt vihdoin kakkoslevyn ”Empyrean & Ophidian”:in nauhoitukset ovat valmiit ja bändi julkaiseekin omakustanteena tulevalta albumilta kappaleen ”The Passenger” ennakkomaistiaisena yleisölle. Väkevistä riffeistään ja timantinkovasta livemeiningistään tunnettu Amendfoil julkaisee myös toisen suuren uutisen, nimittäin kitaristin vaihdoksen.

Miehistön uudeksi jäseneksi löytyi raskaan metallin UG-suosikin Curimuksen kitaristina toimiva Juha-Matti Helmi. Helmi kehuu olleensa Amendfoilin fani jo ensikuuntelusta lähtien ja mies itse kommentoikin liittymistään yhtyeeseen seuraavalla tavalla:

“Jos oma suosikkibändi tarjoaa tällaista mahdollisuutta, vastausta ei tarvitse kovin kauaa miettiä”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jäsenen vaihdos tapahtui sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. The Passengerin lyriikkavideosta onkin jälleen kerran kiittäminen bändin aiempaa kitaristia Juho Pelttaria, jolle Amendfoil toivottaa onnea ja menestystä hänen urallansa audiovisuaalisten tehtävien parissa.

Jatkuuko Amendfoilin nousu ja ylistyslaulu toisen albumin myötä?

”The Passenger” -singlen julkaisubileet juhlitaan Tampereen Jack The Roosterissa 8.4, jossa lavalla Amendfoilin kanssa nähdään paljon kiinnostusta herättänyt Allrise.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat