Yngwie Malmsteen – Voittamaton

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.10.2016

yngwie-malmsteen-voittamaton-2016Ruotsin lahjaa kitaramaailmalle, Yngwie J. Malmsteenia, on kautta aikojen pidetty varsinaisena rokkikukkona ja suoranaisena mulkerona, ja kirjan nimikin antaa ehkä näin ymmärtää. Totuus kuitenkin on täysin erilainen. Sen sijaan, että koko liki 300-sivuinen elämänkerta olisi oman ylivoimaisuutensa suitsuttamista, Yngwie kertoo asiat, kuten ne ovat ja miten hän on ne kokenut. Luonnollisestikin kirjassa suurin osa on tarinointia Yngwien urasta ja kaikesta, mitä siihen kuuluu, hyvine ja huonoine puolineen, mutta lisäksi kirjan lukemalla on mahdollista oppia miehestä myös sellaisia asioita, joita julkisuudessa ei ole kerrottu. Vai tiesittekö te, että Yngwien mielenkiinnon kohteina kitaransoiton ja musiikin lisäksi on aina ollut myös historia sekä se, miten erilaiset laitteet toimivat?

”Voittamaton” kattaa Yngwien elämän pikkupojasta lähtien melkeinpä tähän päivään saakka, ja suurimmassa osassa on hänen uransa alkuaika 1980-luvulla sekä se, kuinka Yngwiesta tuli melkeinpä päivässä supertähti. Kirjassa sivutaan myös hänen ongelmiaan sekä auto-onnettomuutta, joka melkein koitui miehen uran kohtaloksi. Sitkeänä sissinä Yngwie kuitenkin on selättänyt eteensä tulleet ongelmat, kuten kirjasta voi lukea. Kirjan teksti on yhtä suorasanaista, kuin mies itse on, ei turhia kiertelyjä tai kaarteluja. Asiat sanotaan kuten ne ovat, ja niin pitääkin tehdä.

KaaosZine levyt”Voittamaton” on hyvä katsaus yhden legendaarisen kitaravirtuoosin menneisyyteen, ja kirja kannatta lukea, vaikka et olisikaan Yngwie Malmsteen -fani.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kirjoittanut: Sarita Kotkavalkama

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat