10-vuotias ”Pojat ei tanssi” -albumi on vieläkin yhtä hurmaava kuin julkaisupäivänään – juhla-arvostelussa Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen toinen pitkäsoitto

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.11.2020

Muun muassa Maj Karman, Mustan Paraatin sekä Herra Ylppö & Ihmiset– ja Herra Ylppö & Ex -yhtyeiden parissa tunnetuksi tullut Herra Ylppö on ollut viime aikoina pinnalla myös Vain Elämää -sarjan myötä. Lähes kolmekymmentä vuotta kotimaisen musiikin kentällä toiminut solisti on onnistunut koskettamaan suomalaisia lukuisten hittien myötä, jotka sijoittuvat pitkälti Maj Karman ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen piiriin. Pienempien piirien tietoisuudessa oleva Musta Paraati -yhtye sai Herra Ylpön vahvistukseen vuonna 2015, ja vastaavasti Herra Ylppö & Ex -yhtye on perustettu vuonna 2019. Aika näyttää, miten Ylpön kädenjälki vaikuttaa suomalaisiin myös näiden yhtyeiden kautta.

Provosoivasti nimetty pop rock -albumi ”Pojat ei tanssi” kerrytti kymmenen vuoden iän jo tämän vuoden tammikuussa. Kuin sattuman kautta kyseisen albumin ”Horros”-kappale valikoitui soimaan tämän kuun alussa töissä ollessani. Minulla liittyy kyseiseen kappaleeseen – tai oikeastaan koko albumiin – vahvoja muistoja, ja tuon hetken myötä päätin kirjoittaa pitkäsoitosta pienen muistelun. Ja onhan albumi senkin suhteen ajankohtainen, kun Herra Ylppö on nyt osana Vain Elämää -tv-sarjan uusinta kautta.

”Pojat ei tanssi” -albumi on Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen toinen pitkäsoitto. Kokoonpanon debyyttialbumi, ”Sata vuotta”, julkaistiin vuonna 2008. Molemmat pitkäsoitot sijoittuivat aikanaan julkaisujen jälkeen Suomen virallisella albumilistalla ensimmäisiksi ja ovat myyneet kultalevyyn oikeuttavan määrän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Sata vuotta”- ja ”Pojat ei tanssi” -albumien menestyminen ei ole ihme, sillä molemmat pitkäsoitot ovat kokonaisuutena hyvin onnistuneita. ”Pojat ei tanssi” oli myös varmasti hyvin odotettu albumi aikanaan, sillä Maj Karma oli jäänyt vuonna 2009 elokuussa määrittelemättömän mittaisella tauolle. Kahden menestyksellisen Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen albumin myötä Maj Karman kohtalon epätietoisuus muuttui siedettävämmäksi, vaikka se kaihersi taatusti monia yhtyeen kuuntelijoita.

Yksitoista kappaletta kattava ”Pojat ei tanssi” on kuin euforian ja melankolia vuoristorata. ”Riisu siipesi” ylistää vapauden tunnetta, ja vastaavasti nimikkokappale on hullutteleva, rakkautta pursuava teos. ”Horros” jatkaa rakkausteemalla mutta tuo esiin surua rakkaudesta, joka ei ehtinyt kunnolla edes alkaa. ”Rakkaus on raskasta” on sen sijaan kuvaus parisuhteesta, jossa osapuolet satuttavat toisiaan jatkuvasti tahattomasti.

Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen toisella pitkäsoitolla ei keskitytä pelkästään rakkauteen, vaikka levyn alkupuoli sellaisen vaikutelman antaakin. ”Piraija” tuo kuulijan iloksi erikoiset sanoitukset, jotka ovat hieman kryptiset. Lyriikat istuvat kuitenkin hyvin kappaleen rokkaavaan äänimaisemaan. Kalojen tutkimisen jälkeen kuuntelija johdatetaan melankoliaan ”Hylättyjen valtakunnan” myötä. Pehmeästä äänimaisemasta tehdään täydellinen kurssinkäännös, kun nimensä mukaan syntinen ”Hamartia” räjähtää eetteriin. Tämäkin kappaleen lyriikoiden keskiössä on parisuhde, mutta tällä kertaa sellainen, jossa toisen osapuolen ajatukset harhailevat muualle kuin omaan kumppaniin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Pojat ei tanssi” -pitkäsoiton vahvuudeksi lukeutuvat ehdottomasti sen sanoitukset, jotka tulevat parisuhdeteeman kautta lähelle monia kuuntelijoita. Albumin vahvuudeksi lukeutuvat myös monipuoliset sävellykset, jotka auttavat sanoituksia pureutumaan mieleen.  Pitkäsoiton henkeäsalpaavin sävellys on sen päätösraita ”Hylättyjen valtakunta II (Kehtolaulu)”, jonka kaunis piano-osuus ja jousisoitinsovitukset antavat kappaleelle täydellisen harmonian ja surumielisyyden Herra Ylpön rauhallisen tulkinnan tueksi.

En tiedä, onko ”Pojat ei tanssi” Herra Ylpön musiikillisen uran parhain albumi, sillä mitään sellaista mittaria ei ole olemassa, mikä voisi sen selvittää. Sen kuitenkin tiedän, että pitkäsoitto on hieno kokonaisuus, jota olen kuunnellut viime aikoina aivan liian vähän. Täytyypä korjata asia.

Kappalelista:

  1. Riisu siipesi
  2. Pojat ei tanssi
  3. Horros
  4. Pikkukaupungin James Dean
  5. Rakkaus on raskasta
  6. Piraija
  7. Hylättyjen valtakunta
  8. Hamartia
  9. Paraatimarssi
  10. Entiset tyttöystävät
  11. Hylättyjen valtakunta II (Kehtolaulu)

Herra Ylppö Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat