13:n vuoden odotus päättyi – Dyecrestin Are You Not Entertained? -albumi ulkona tänään

Kirjoittanut J.Anttolainen - 25.5.2018


Nyt se on täällä – 13 vuotta kypsytelty, melodista metallia soittavan Dyecrestin kolmas levy ”Are You Not Entertained?”. Inverse Recordsin julkaisema albumi on kuunneltavissa kokonaisuudessaan esimerkiksi Spotifyssa.

Tuoreelta 13 kappaleen levyltä on jo aiemmin julkaistu sinkut ”First Born Angel”, avausraita ”Fading/Reaching” ja ”Red Alert”, jolla mukana oli Soilworkin laulaja Björn ”Speed” Strid, eikä ruotsalaismiehen feattaus jäänyt vain yhteen biisiin. Yhteensä miestä kuullaan peräti viidellä kappaleella, sillä bändi tarvitsi kipeästi apua uuden levyn lauluosuuksiin.

”Levyä lähdettiin tekemään alkuperäisen laulajamme kanssa. Äänitysvaiheessa kuitenkin huomattiin, että varsinkin hieman ’ärjympää’ tulkintaa vaativat biisit eivät oikein istuneet hänelle”, bändi toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Dyecrest / Kuva: Sami Romppainen

Tällöin kuvioihin saatiin vierailevaksi tähdeksi siis Soilworkin Björn, ja mikkeliläinen Elisa de Boer lauloi vokaaliosuudet ”Nuku vaan” -balladiin. Vasta myöhemmin bändin polut ristesivät nuoren helsinkiläisherran, Mikael Salon kanssa, joka halusi kokeilla siipiään laulajana.

”Mikaelin kyvykkyys osoittautui todella päteväksi! Jatkossa ärjyvieraita ei tarvitse käyttää näissä määrin, sillä Mikaelin repertuaarista lähtee kyllä!” bändi hehkuttaa laulajalöytöään, ja kertoo levyllä olevan tietenkin vielä yhtyeelle ominaisia köörilauluja, joissa on mukana saksalaisvoimistuksina Piet Sielck ja Jan Eckert sekä luonnollisesti koko bändi.

Osittain jopa yli kymmenen vuotta sitten alkunsa saaneita biisejä sisältävän levyn on tuottanut Jussi Jauhiainen ja äänittänyt Teemu Velin, jotka molemmat työskentelevät esimerkiksi Stam1nan taustavoimissa. Miksaajana taas toimi muun muassa Mokoman parissa ansioitunut Miitri Aaltonen, ja masteroinnista huolehti ”noin miljoonan albumin kokemuksella” Finnvoxin Mika Jussila. Dyecrest on nimekkäitä tekijöitä pursuilevasta kolmannesta levystään ylpeä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Voidaan kyllä täysin huoletta sanoa, että tämä on kirkkaasti paras Dyecrest-albumi”, bändi hehkuttaa tyytyväisenä. ”Ei jäänyt mitään seliteltävää!”

”Are You Not Entertained?” -levyn julkaisukeikka on 16.6. Club Wilhelmissä yhtyeen kotikaupungissa Mikkelissä, ja kyseessä on bändin ensimmäinen keikka uuden laulajan kanssa. Syksylle on luvassa lisää keikkoja, jotka päivittyvät Dyecrestin Facebook-sivuille.

Dyecrest:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikael Salo – laulu
Matti Pasanen – kitara, taustalaulu
Henri Arola – kitara, taustalaulu
Pirkka Ohlis – kitara, koskettimet, taustalaulu
Jukka Matilainen – basso
Niko Takala – rummut

www.facebook.com/dyecrestband
 www.instagram.com/dyecrestband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat