15 Minutes Before The Dive

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.5.2012

Kotimainen melodista rockia soittava 15 Minutes Before The Dive julkaisee omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa toukokuun 2. päivä Emi Musicin kautta. Kaaoszine otti sähköpostitse yhteyttä yhtyeen kitaristiin Henri Saloseen, joka valotti meille hieman yhtyeen uuden albumin taustoja sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Morjensta. Mitäs 15 Minutes Before The Diven leiriin tällä hetkellä oikein kuuluu? Kuinka on vuosi lähtenyt käyntiin?

Henri: Kiitos hyvää kuuluu, levyn valmistumisen jälkeen bändin leirissä on ollut oikein vapautuneet fiilikset, pitkä prosessi on vihdoin saatu päätökseen. Bändinä ollaan nyt selkeästi uuden vaiheen alussa, kun ensimmäinen albumi ilmestyy ja pöytä pyyhkiytyy samalla puhtaaksi. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan bändi tästä musiikillisesti kehittyy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä ilmestyy yhtyeen omaa nimeä kantava debyyttialbumi toukokuun 2. päivä Emi Music Finlandin kautta. Kuinka päädyitte yhteistyöhön juuri Emin kanssa ja kuinka yhteistyö on lähtenyt käyntiin?

Henri: Hynysen Jukka, Emin silloinen A&R, kiinnostui yhtyeestämme noin 1,5 vuotta sitten, ja neuvottelujen jälkeen helmikuussa 2011 teimme sopimuksen. Yhteistyö Emin kanssa on ollut helppoa, ja visiot bändin suunnasta ovat osuneet hyvin yksiin.

Kertoisitko meille hieman albumin teosta sekä sen nauhoituksista? Kauanko koko prosessi kokonaisuudessaan kesti?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Henri: Ensimmäiset rumpusessiot albumille tehtiin lähes kolme vuotta sitten, joten koko prosessi on ollut hyvin pitkä. Albumia on tehty perioideittain säännöllisen epäsäännöllisesti vuosien varrella, mikä on välillä ollut meille hyvinkin raskasta, mutta toisaalta se on ollut myös hyvä asia. Levyn tekoa aloittaessamme emme vielä olleet bändinä valmis täyspitkän albumin mittaan, joten onneksi prosessin kesto antoi meille aikaa kehittyä biisien kirjoittajina sekä muusikkoina.

Yhtye soittaa melodista ja energistä rockia pienillä punk-vivahteilla. Mitkä yhtyeet ovat toimineet teille suurimpina vaikuttajina?

Henri: Yhtyeen musiikilliset vaikuttajat vaihtelevat todella laajasti laidasta laitaan, joten on mahdoton nimetä yksittäisiä bändejä. Vartin ominaissoundi syntyy nimenomaan siitä, että meistä jokaisella on niin vahva ja erilainen musiikillinen tausta. Esimerkiksi Madu on kasvanut vahvasti grungen parissa, kun taas Maikki on henkeen ja vereen fuusiomies. Nuorimmat eli minä ja Thomas on alotettu intohimoinen musadiggailu nu-metalin kulta-aikoina mm. Kornista, Linkin Parkista yms., joten kun kaikki tuovat oman juttunsa treenikämpälle, syntyy aika itsestään se, mikä tekee meistä tämän bändin.

Keitä nykyajan muusikkoja itse arvostat eniten? Miksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Henri: Eniten sellaisia muusikkoja ja biisinkirjoittajia, jotka ovat luoneet oman, tunnistettavan tyylin ja menestyneet sillä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat mm. Calvin Harris, joka on menestynyt DJ:nä, biisinkirjoittajana ja artistina loistavasti tyylillä, jonka on tarkkaan hionut vuosien aikana, sekä myös Gerard Way, joka on rakentanut uskomattomalla visionäärisyydellään My Chemical Romancen jatkuvasti uusiutuvat konseptit.

Kuinka itse kuvailisit yhtyeen musiikkia sellaiselle, joka ei teistä ole vielä koskaan kuullut?

Henri: Soitamme positiivista poprockia, jonka tarkoitus on saada ihmiset hyvälle mielelle. Parhaiten se välittyy ehdottomasti livenä, tärkeintä meille on pitää hauskaa yhdessä ja viihdyttää ihmisiä!

Mistä albumin kappaleet kertovat ja mistä yleensä ammennatte ideoita lyriikoihin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Henri: Lyriikoista tietysti vastaa pääasiassa Thomas, joten sen syvemmin en niihin voi mennä, mutta pääasiassa kappaleet kertovat pitkälti parisuhteista sekä niiden ylä- ja alamäistä. Kappaleiden teksti-ideat syntyvät yleensä treenikämpällä uusia biisejä jamitellessamme, ja siltä pohjalta Thomas sitten työstää lyriikat loppuun.

Jos 15 Minutes Before The Dive olisi peli, niin minkälainen se olisi ja miksi?

Henri: 80-luvun Kaliforniaan sijoittuva roolipeli, jossa olisi tarkoituksena surffata, ruskettua ja istua rantabaarissa bissellä. Toki pelissä olisi myös aivan liikaa bugeja, ja se nykisi raivostuttavasti koko ajan.

Jos yhtyeen jäsenet olisivat luonteen puolesta Disney-hahmoja, niin mitä hahmoja he olisivat ja miksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Henri: Eiköhän me kaikki oltaisi omien elämiemme Peter Paneja, poikia jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi.

Millaisia suunnitelmia teillä on tulevaisuuden suhteen? Seuraavaksi ilmeisesti on tulossa keikkoja Adeptin ja One Morning Leftin kanssa?

Henri: Seuraavaksi ovat edessä kevään ja kesän keikat, minkä jälkeen ruvetaan miettimään jatkoa ja kirjoittamaan uusia biisejä. 5.5. on Helsingin Semifinalissa levyjulkkarikeikka, jota odotamme kaikki todella paljon, siihen iltaan kiteytyy koko albumin tekoprosessi ja tunteet varmasti nousevat pintaan. Adeptin ja One Morning Leftin kanssa soitetaan Tampereen Klubilla 6.5., ja siitä tulee varmasti myös hauskaa!

Kerrohan vielä loppuun, mitä tapahtui 15 minuuttia ennen sukellusta?

Henri: Saunassa sitä istuttiin.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea albumin tiimoilta. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Henri: Kiitos! Tulkaa ihmeessä keikoille, jos satumme kaupunkiinne, ja muistakaa myös tsekata meidän debyyttialbumimme esim. Spotifysta tai iTunesista.

Luetuimmat

Uusimmat