”27 Miles Underwater” on uniikki sekoitus ysärin altrokkia ja hardcorea – Arvostelussa Higher Powerin uusin levytys

Kirjoittanut Eetu Oranen - 29.1.2020

Brittien Leedsistä kotoisin oleva hardcore-yhtye Higher Power julkaisi toisen pitkäsoittonsa. Bändillä on takanaan mittava määrä keikkoja ympäri maailmaa, pari EP:tä sekä yksi levy, vuonna 2017 julkaistu ”Soul Structure”Musiikki soveltuu erinomaisesti hardcoren sekä Turnstile-tyyppisen kevyempiä genrerajoja rikkovan hassuttelun fiilistelijöille. High Powerin uuden levyn myötä voin rehellisesti väittää, että myös vanhemman altrokin sekä progressiivisen rokin ystävät saavat levystä paljon irti. Higher Power on luonut uniikin soundin ja melkein jopa uuden alagenren hardcorelleHigher Power on musiikkia kaikille. 

Higher Power ei ole koskaan suostunut asettumaan muotteihin – se haluaa tehdä aggressiivisesta hardcoresta helposti lähestyttävämmän yhdistelemällä aggressiivisia riffejä 90-luvun altrokkiin ja hip hop –vaikutteisiin. Bändin omien sanojen mukaan se haluaa tehdä sellaista musiikkia, jonka mukaan ei tarvitse moshata tietyllä tavalla, vaan keikalla saa tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Bändi koittaa tehdä live-esiintymisensä sellaiseksi, jota se menisi itse katsomaan. Bändi onnistuu molemmissa tavoitteissaan harvinaisen hyvin. Yhtye soittaa toinen toistaan energisempiä keikkoja, ja se on todellakin ottanut hardcoresta suuria vaikutteita lavaesiintymiseensä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusi ”27 Miles Underwater” nimeä kantava levy jatkaa äänimaailmaltaan samankaltaista hamuilevaa ja utuista äänimassaa. Siihen on helppo unohtua ja hukkua. Levylle on tuotu suuri kontrasti ysärirokin ja perinteisen harkon välillä, ja sulautuminen on tehty loistavasti. Samoilla raidoilla saattaa olla todella aggressiivisia harkkoriffejä, jotka muuttuvat yhtäkkiä Foo Fighters -kertosäkeisiin. Ennalta tulleet kaksi singleä, “Seamless” ja “Low Season”, julkistettiin viime vuoden puolella, ja viimeinen, “Lost in Static” -niminen single julkaistiin tammikuussa. Odotukset suuren suosion kaapanneen ensimmäisen levyn jälkeen olivat suuret, ja ”27 Miles Underwater” on todellakin täyttänyt sille annetut saappaat.  

”27 Miles Underawater” jatkaa edellisen täyspitkän kertomusta. Teemat pyörivät tasaisesti negatiivisten asioiden ulostuonnissa positiivisella tavalla. Oman pään sisällä tapahtuvat muutokset ovat olleet erityisen suuri inspiraation lähde yhtyeelle, ja omien sanojensa mukaan se haluaakin auttaa kuulijoitaan parhaassa tapauksessa käsittelemään paremmin negatiivisia tunteitaan.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn edetessä singlet tulevat heti sen alkupuoliskolla, joten uutta musiikkia saa hieman odotella. Levyn jokainen biisi on todella helposti lähestyttävä, ja niistä todellakin kuulee yhtyeen oman soundin – sitä on hiottu. Levyn jälkimmäinen puolisko on ehkä aavistuksen rauhallisempi, ja musiikki nojaa yhä enemmän vokaaleihin ja kitarasoundeihin. Ysärivibat eivät katoa missään vaiheessa, ja levy on erittäin tasainen kokonaisuus. Suuria yllätyksiä albumilla ei ole, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan tylsä levy. Useiden genrerajojen ylittävää musiikkia on helppo kuunnella kerralla 11 raitaa sisältävän levyn verran.  

Kyseessä on siis tarkasti yhteen punottu kokonaisuus, joka todistaa yhtyeen kykenevän gateway-bändiksi hardcoren uusille ystäville. Musiikki on monipuolista, eikä samantyyppisten biisien toistuvuus koidu negatiiviseksi asiaksi. Näin useasta genrestä vaikutteita ottamalla on vaikea odottaa mitään, ja se tuo kuulijallekin vähän avoimemman mielen uutta musiikkia kohtaan. 

Kuvahaun tulos haulle higher power hardcore

Yhtye on saanut uudella levyllään suurta näkyvyyttä, ja Higher Power kiertääkin parasta aikaa Yhdysvaltoja yhteiskiertueella Take Offence –nimisen hardcore-yhtyeen kanssa. Kiertueella ovat mukana myös DRAIN sekä Lifes Question. Tällaisia kiertueita olisi upea päästä todistamaan myös Euroopan puolella. Odotettavissa on, että yhtye palaa pian takaisin. Suomessa sitä ei ole koskaan nähty, vaikka pari vuotta sitten se oli pääesiintyjäslotissa Tukholman Alive & Well -festivaaleilla. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½/10

Kappalelistaus:

  1. Seamless
  2. Shedding Skin
  3. Lost in Static
  4. Rewire (101)
  5. Low Season
  6. Passenger
  7. King of my Domain
  8. In the Meantime
  9. Staring at the Sun
  10. Self Rendered: Lost
  11. Drag The Line

Luetuimmat

Uusimmat