30 vuotta sitten perustettu Boycott tekee paluun

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.1.2017

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta legendaarisen Boycott-yhtyeen syntymästä, ja juhlavuotta vietetään asianmukaisin menoin: Yhtye julkaisee tänä vuonna uuden studioalbumin, aktivoituu keikoille, ja ensimmäiset maistiaiset uudesta materiaalista kuullaan jo tänä keväänä.

”Viime vuosi oli musiikin alalla synkkä, menetimme niin monia upeita artisteja. Läheltäni lähti kolme ystävää, Hombre, vanha rikoskumppanini, oli heistä yksi. Minulla oli alkanut muutenkin kasvaa koti-ikävää, ja kaiken tapahtuneen jälkeen sen vain syveni. Viimeiset pari vuotta myös luovuus on kukkinut ja juuri englannin kielellä. Kun lähipiiri, heidän joukossaan Hombren vaimo, kannusti minua Boycott-touhuihin, niin asia alkoi olla valmis. Elämä on tänään ja nyt”, Tommi Läntinen summaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esimerkiksi Gotta Rock -hitillään ja My Sharona – ja Roadrunner-lainoillaan väkeä villinnyt Boycott astuu samalla uudelle vuosituhannelle avaamalla Facebook-sivunsa, johon päivittyy muun muassa tällä hetkellä tiiviissä studiosessioissa olevan bändin kuulumisia.

Yhtyeen viralliset sivut löytyvät osoitteesta: www.facebook.com/boycottbandofficial.

”Boycott aloitti vinyylien, c-kasettien, lankapuhelinten ja faxien aikana, joten tekniikka on ilmiselvästi mennyt eteenpäin, heh? Kerrottakoon, että ekasta levystämme tehtiin noin 300 kopion cd-erä, joka oli kuulemma hifi-freakeille. Levy-yhtiön edustaja myös lohdutteli, että cd on vain ajan muoti-ilmiö, joka tulee häipymään hullutusten maailmaan”, Läntinen nauraa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Some on tässä loistava media kaikkine variaatioineen. Pääsen ja pääsemme lähelle ihmisiä ja he meitä. Tieto kulkee rapsakasti ja ilman mutkia.”

Boycottin uudessa kokoonpanossa ovat mukana Tommin lisäksi nyt Henrik Strang (kitara), Niko Kokko (basso), Roope Riihijärvi (kitara), Petteri Korhonen (rummut) ja Jaakko Kiuru (koskettimet).

”Äänitykset tehdään Janne Saksan Sound Supreme -studioilla ja tuottajana toimii huippumusikaalinen ystäväni ja kollegani Okko Laru! Olemme soittaneet Okkon kanssa ja laulaneet vuosia yhdessä ja erikseen, ja tämän session siemen kylvettiin Leon keikalla viime syksynä, jolloin kerroin hänelle ajatuksiani.

Siitä muutaman päivän jälkeen tuo maanmainio, nuoresta klopista asti Boycottia fanittanut äijä ja tämä nuoresta miehestä kyseisen bändin biisejä veisannut toinen äijä löivät kättä ja homma alkoi. Perinteisesti ensin treeniksellä biisejä tutkien kahdestaan ja valinnan jälkeen koko orkesterin voimalla treenaten Okkon ammattimaisessa ja huumorilla höystetyssä ohjauksessa. Sitten painuttiin studioon…”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Boycottin ensimmäinen uusi single on nimetty osuvasti: Still I Rise -sinkun julkaisupäivä paljastetaan pian.

Luetuimmat

Uusimmat