50 vuotta Aerosmithissä rumpuja soittanut Joey Kramer haastaa yhtyeen oikeuteen

Kirjoittanut Jani Lahti - 22.1.2020

Aerosmithin rumpalina alusta asti aina kevääseen 2019 toiminut Joey Kramer on haastanut yhtyeen oikeuteen. Jo keväällä 2019 väliaikaisesti Aerosmithin riveistä fyysisten vaivojen vuoksi sivuun jäänyt Kramer oli omien sanojensa mukaan ollut aikeissa palata Aerosmithin live-kokoonpanoon jo saman vuoden syksyllä. Tuolloin häntä ei oltukaan toivotettu enää tervetulleeksi takaisin. Aikaisemmin elokuussa Kaaoszine uutisoi Kramerin nilkan nyrjähdyksestä. Vuoden 2019 Aerosmith-konserteissa Kramerin tuuraajana on toiminut hänen rumputeknikkonsa John Douglas.

Antamiensa tietojen mukaan häntä jopa pyydettiin koe-esiintymään yhtyeelle click-raidan turvin, jotta Steven Tyler ja kumppanit saisivat arvioida miehen soittokunnon uudelleen. Kramer kertoo myös, että tällainen käytäntö sairausloman jälkeen oli hänelle täysin uutta yhtyeen sisällä sen koko uran aikana, ja että hän on loukkantunut sekä poissa tolaltaan jouduttuaan hakemaan hänelle kuuluvaa työpaikkaa väkisin takaisin. Kramer vakuuttaa, ettei oikeustaistelussa ole kyse rahasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aerosmithin on määrä esiintyä muun muassa tulevan viikonlopun Grammy-gaalassa Los Angelesissa Run-DMC:n kanssa.

 

”This is not about money. I am being deprived of the opportunity to be recognized along with my peers, for our collective, lifetime contributions to the music industry. Neither the MusiCares’ Person of the Year Award nor the Grammys’ Lifetime Achievement honors can ever be repeated.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat