Äärimetalin kotimainen kruununkantaja Medeia julkaisemassa seuraavaa albumiaan tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.8.2018

Suomalaisen äärimetallin tunnetuimpiin nimiin lukeutuva Medeia on kiinnitetty Playground Musicin (S-TOOL, Profane Omen, The Holy) artistirosteriin ja yhtye valmistautuu viidennen pitkäsoittonsa ”Xenosis” -julkaisuun. Uutta pitkäsoittoa saadaan vielä odotella levykauppoihin ensi vuoden tammikuulle, mutta esimakua tulevasta saadaan nyt raivokkaan ”Phenomenon” -singlen ja musiikkivideon muodossa. ”Xenosis” -albumi julkaistaan 18. tammikuuta 2019 ja on nyt ennakkotilattavissa CD ja LP -formaateissa. ”Phenomenon” -single on kuultavissa ja ladattavissa digitaalisista kauppapaikoista maailmanlaajuisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen pääsäveltäjä Samuli Peltola kertoo tulevasta albumista ja uudesta singlestä seuraavaa:

”Järjestyksessä viidettä studioalbumia tuli työstettyä vuositolkulla, jälleen kerran. Kadehdin bändejä jotka pystyvät tuottamaan laadukasta sisältöä nopeammin, mutta jostain syystä Medeian keskimääräiseksi levyntekoajaksi on vakiintunut kolmisen vuotta. Varsinkin tällä kertaa temaattiset ja uudet musiikilliset tekijät toivat kokonaisuuteen niin paljon lisää, että pelkästään levykokonaisuuden suunnittelu vei melkein vuoden.

Phenomenon -biisi kuvaa hyvin tulevan levyn raskasta ja osittain orkestraatio-painoitteista linjaa. Levyn tavoitteena on ollut yhdistää kaikki olemassa oleva musiikillinen osaaminen ja kääriä se kaikkien aikojen tarinaan. Studiolla liikutaan entistä syvällisimmissä sfääreissä ja lavalla hankiudutaan eroon luomisen tuskasta, siitä ainakin Phenomenon-musavideossa on kyse.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Medeia on myös solminut hiljattain maailmanlaajusen management-sopimuksen Nem Agencyn Rowan Raffertyn kanssa. Playground Musicin maailmanlaajuisen julkaisuverkoston, sekä tuoreen management-sopimuksen myötä yhtyeen katse on Suomen musiikkimarkkinan lisäksi vahvasti maailmalla.

Medeian seuraava live-esiintyminen on Lost in Music festivaaleilla osana ”Metal Export Finland” -iltamaa Tampereen Olympia-korttelissa mm. Ensiferumin kanssa perjantaina 5. lokakuuta.

Kappalelista:
1. Prology
2. Insectia
3. Shadowmaker
4. Phenomenon
5. Collision Imminent
6. I’m the Abyss
7. Ascension
8. Nectar Of The Gods
9. Xenosis
10. All That’s Left

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat