Abstrakt – Demo II

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.5.2012

2008 perustettu kahden miehen bändi Abstrakt julkaisi alkuvuodesta uuden demon, joka kantaa yksinkertaisesti nimeä ”Demo II”.

Dark metal on Abstraktin musiikillisen suunnan määritelmä, joskin kauaksi ei mennä, jos kutsutaan bändin musiikkia melodiseksi black metalliksi. Bändin uutukainen muistuttaa monilta osin Dimmu Borgirin 2000-luvun vaihteen tuotantoa ja etenkin ”Spiritual Black Dimensions ”

-lättyä. Tarjolla on siis syntikoilla maustettua melodista, mutta raskasta metallia, jossa uskalletaan käyttää kauniita kitaramelodioita raskaamman paahdon ohella. Vokaalit hoidetaan räkäisellä ulosannilla ja kappaleiden yleistunnelma on synkkä. Kappaleissa on myös havaittavissa vanhan Amorphiksen kaikuja, mikä ei ole ollenkaan huono juttu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuotannollisesti ammattilaatuinen teos sisältää kaksi biisiä, joiden yhteinen kesto on melkein 14 minuuttia. Tunnelmaa siis ehditään rauhassa luoda. Soitanta toimii ja vokaalit sopivat hyvin bändin musiikkiin. Välillä laulussa käytetään samanlaista efektiä kuin Dimmu Borgirin Shagrath käyttää, mikä toimii myös äärettömän hyvin. Syntikat ovat pääosin perinteistä pimputtelua, joskin demon ensimmäisen biisin ”Synthesis” loppupuolella syntikat soivat kuin jossain sairaassa huvipuistossa. Kyseinen kohta on varsin iskevä, ja sitä oli ilo kuunnella useammankin kerran. Todellakin demolla on kaksi biisiä: äsken mainittu ”Synthesis” ja ”My Eyes Unveiled”. Ensimmäisen on reilusti enemmän melodisen black metallin suuntaan kääntyvä ja kokonaisuutena parempi biisi kuin jälkimmäinen. ”My Eyes Unveiled” sisältää paljon hyviä juttuja, mutta kappaleesta puuttuu tietty raakuus, joka ”Synthesis”-biisistä löytyy.

Oli miten oli, Abstrakt on kehittynyt merkittävästi sitten edellisen demon. ”Demo II” on ammattimaisempi, laadukkaampi ja tiukempi kuin edeltäjänsä. Seuraavaa tuotosta miettiessä ehdottaisin tiukentamaan soitantaa ja käyttämään enemmän omaperäisiä ratkaisuja, kuten ne ”karnevaalisyntikat”.

8/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
01. Synthesis
02. My Eyes Unveiled

http://www.mikseri.net/artists/?id=131598

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat