Accept vahvistamaan South Parkin ohjelmistoa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.2.2018

Idyllisissä puitteissa Tampereen Eteläpuistossa järjestettävä raskaan rokin festivaali South Park järjestetään jälleen vuoden tauon jälkeen kesän alkajaisiksi 8.-9.6.

Odotetun kaksipäiväisen tapahtuman uusi ulkomainen kiinnitys on saksalaisen hevimetallin uranuurtaja Accept. Elokuussa tuoreimman albumin päivitetyllä kokoonpanolla julkaissut legendayhtye on ollut kiertueella koko alkuvuoden ja teki vaikuttavaa jälkeä viikonloppuna Suomenkin keikkalavoilla Helsingissä ja Turussa. Niin ikään toinen kansainvälinen vahvistus on Kanadan muskeliheviyhtye, näyttävistä show-elementeistään tunnettu Thor sekä metallia ja groovaavaa rokkia yhdistelevä belgialainen Diablo Blvd.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisista rock-tekijöistä South Parkissa nähdään viime aikoina kotimaassakin loppuunmyytyjä keikkoja soittanut Sonata Arctica, glamrokkarit Santa Cruz, livenä dynaaminen ja ylistetty thrash-metal -joukko Lost Society sekä AOR-yhtye, 15-vuotisjuhlaansa juhlistava Brother Firetribe. Maustetta soppaan tuo kansainvälisiä kenttiä tähän mennessä valloittanut kotimainen Night Nurse, jonka lavashow on itse koettava.
”Yhtyeen keulakuvana, säveltäjänä, sanoittajana toimiva ja laulajan tonttia hoitava Camilla ’Camy’ Rauhala on muun muassa Fitneksen maailmanmestari, ammattitatuoitsija, voimanoston Suomen mestari, kansainvälinen Burlesque-taiteilija ja kokenut Harrikkamimmi! Tämän naispuolisen rokkikukon karisma puree kaikkiin”, lupaa promoottori Timo Isomäki.

South Park hellii myös makunystyröitä, kun tapahtuma satsaa monipuoliseen ruokatarjontaan. ”Kylläiseksi tulee niin ykkösluokan rockista kuin maittavasta festivaaliruoasta”, lupaa tuottaja Sarianna Matikainen. South Park onkin tullut tunnetuksi erityisen laajasta ruoka- ja juomakattauksestaan. Tarjolla on runsaasti lähituottajien antimia.

Tapahtuman lipunmyynti on käynnistynyt Tiketissä ja Lippupisteessä. Myynnissä ovat nyt kaikki lipputyypit, myös päiväkohtaiset festivaali- ja VIP-liput.
”Tapahtuman lipunmyynti käy vilkkaampana kuin koskaan. Vinkkinä heille, jotka eivät ole vielä tutustuneet VIP:in, se on ollut vuosittain suosittu tapa kohottaa festivaalikokemus uudelle tasolle. Katetussa VIP:ssä voi nauttia juoma- ja ruokatarjoiluista istuen ja päälavan antia samalla katsastaen”, Matikainen vinkkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ohjelma:
PE: Ghost (SWE), Sonata Arctica, Santa Cruz, Brother Firetribe, Michael Monroe, Stam1na, Thor (CAN), Diablo Blvd (BEL)
LA: Helloween (GER), Accept (GER), Mustasch (SWE), Mokoma, Beast in Black, Amorphis, Lost Society, S-tool, Night Nurse

Liput:
1 pv 75 eur
1 pv VIP 125 eur
2 pv alkaen 119 eur
2 pv VIP alkaen 179 eur

Lipunmyynti:
www.tiketti.fi ja www.lippu.fi

Ikäraja:
S, VIP ja anniskelualueet K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.southparktampere.fi
www.facebook.com/southparktampere
@southparktre

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat