Action rock -yhtye The Empire Strikesilta häikäisevä sinkku ”Blinded by the Light”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.2.2019

The Empire Strikes polkaisee kevään farkkutakkikauden käyntiin ja juhlistaa rockin mennyttä ja tulevaa ajankohtaisella, mutta perinnetietoisesti nimetyllä uutuussinglellään ”Blinded by the Light”. Kappaleen virallinen julkaisupäivä on huomenna, jolloin ”Blinded by the Light”  löytyy kaikista yleisimmistä suoratoistopalveluista. Biisin musiikkivideo on kuitenkin katsottavissa jo tänään tämän uutisen lopusta. Yhtyeen laulaja-kitaristi Tommi kertoo kappaleesta:

”Kappale on Topin alkuperäisideasta ja demosta koko porukan voimin jalostettu perinnetietoinen powerpop-rypistys. Lopullinen muoto hioutui suuremmitta kommelluksitta jo esituotantovaiheessa. Sanoitusten osalta sormi hieman heristää nykymaailman johtajille; liika valta kun tuntuu sokaisevan itse kutakin kansansuosikkia mantereesta riippumatta. Kuten edellistenkin äänitysten kanssa, kaikki bändisoittimet on äänitetty livenä – mahtoikohan tästä jäädä kolmas otto talteen –  ja sillä mentiin. Jälkiäänityksinä sitten laulut, piano ja perkussiot. Videoltahan se vanhakantainen äänitystapa paljastuu… Biisi on ehdottomasti yksi omista suosikeistani uuden levyn tiimoilta, eikä vähiten ’routa porsaan kotiin ajaa’ -kitarasoolon ja kertosäkeen gospel-meiningin takia”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat