Add!ktio – Peilikuva

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.11.2012

Add!ktio perustettiin vuosien 2011 ja 2012 vaihteessa, ja bändin musiikillisena suuntana on rock/metal. Bändin ensimmäinen EP ”Peilikuva” on nyt arvostelun alla.

Jos heitän ilmaan sellaisia bändejä kuin Raaka-Aine, Kara ja Iskias, saat suuntia siitä, miltä Add!ktion musiikki kuulostaa, vaikka bändin nimen kuullessani odotinkin itse räkäistä punk-bändiä. Semiraskasta soitantaa puhtaalla laululla ja tarttuvia kertosäkeitä on siis luvassa päälle 25 minuutin ajan. Viisi biisiä ja intron sisältävä ”Peilikuva” ei juhli omaperäisyydellään, koska vastaavia bändejä on tullut vastaan luvattoman paljon.

Tuotannollisesti EP on ”ihan ok” –luokkaa: soundit on vähän voimattomat, mutta ei huonoimmasta päästä. Soitannollisesti bändi räimii hyvinkin simppeleitä riffejä, joskin välillä intoudutaan vähän tiukempaankin soitantaan. Soitannollisesti homma tuntuu toimiva, joskaan mitään äärettömän vaikeaa on turha lätyltä odottaa. Suomeksi vedetyissä biiseissä on ihan tarttuvia juttuja, ja sanoituskynä on ollut mukavan terävä. Kertosäkeet ovat simppeleitä ja sanoitukset jäävät helposti päähän, mikä kuuluukin tämäntyyliseen musiikkiin. Harmittavasti päävokalistin puhtaassa äänessä ei ole oikein mitään iskevyyttä, mikä vie voimaa biiseiltä. Kaverin laulu on heikkotasoista karaokehoilaamista, josta ei oikein keksi mitään hyvää sanottavaa. Välillä käytetty huutolaulanta toimii yllättävän hyvin, ja tätä olisi voinut kuunnella enemmänkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Add!ktion ”Peilikuva” on hyvin mitäänsanomaton EP. Osassa kappaleista on hyvä idea, mutta toteutus ja varsinkin vokalisti onnistuu vesittämään tiukatkin biisit. Tästä hyvänä esimerkkinä ”Pedon Jälkeläinen”, jossa olisi selvää hittiainesta tiukemmalla laulajalla. Lisää treeniä vokalistille – ja koetahan saada nuo pitkät venytykset haltuun. Huutolaulantaa vaikka enemmän ja lisää tarttuvia kertosäkeitä.

5/10

Kappalelista:
01. Intro
02. Huominen
03. En ota aikaasi vastaani
04. Pedon jälkeläinen
05. Peilikuva
06. Riidankylväjä
07. Valheellinen

http://maihinnousu.net/a/2822

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat