Adored Once Too julkaisi uutta musiikkia pienen hiljaiselon jälkeen

Kirjoittanut Niko Kuusela - 17.11.2019

Kotimainen metalliyhtye Adored Once Too on julkaissut verkkoon singlensä ”Beyond”. Bändin edellinen singlejulkaisu ”Thy Empire Is Murder” julkaistiin vuonna 2014, ja nyt yhtye onkin palannut sorvin ääreen työstämään uutta materiaalia.

Adored Once Too sai alkunsa jo 2010-luvun alkupuolella. Yhtyeen alkutaival kului cover-versioita tehdessä ja keikkaillessa. Viime vuosina yhtye on kuitenkin keskittynyt oman materiaalinsa tuottamiseen ja uusien kappaleiden luomiseen. Näistä kappaleista ensimmäisenä kuultavaksi on julkaistu ”Beyond”. Yhtye yhdistää musiikissaan alternative metalia sekä metalcorea kansainvälisin vivahtein. Modernin metallin vaikutteet ovat kuultavissa yhtyeen musiikista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen kokoonpano on pysynyt samana läpi vuosien: Panu Porki (vokaalit), Joel Nykänen (rummut), Sami Mäki (kitara), Jimi Viitanen (kitara) ja Joona Mäkinen (basso). Viime vuosina jäsenten nälkä oman, uuden materiaalin luomiseen on kasvanut. Uutukaisen ”Beyond”-singlen jälkeen yhtye tulee julkaisemaan kaksi erillistä singleä vuoden 2020 alkupuoliskolla. Myös musiikkivideot ovat todennäköisiä. Voit katsoa tuoreen singlen videon tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat