Adrian Smith kertoo, millaista oli lopettaa Iron Maidenissa

Kirjoittanut Joonas Arppe - 4.1.2021
Adrian Smith Hartwall Areenalla

Monsters of River and Rock: My Life as Iron Maiden’s Compulsive Angler -kirjaansa promotoiva kitaristi Adrian Smith kuvaili Cryptic Rockin haastattelussa päätöstään lopettaa Iron Maidenissa vuonna 1990. Tuohon aikaan Smith oli vaikuttanut yhtyeessä jo kymmenen vuotta. Smith palasi lopulta yhtyeeseen vuonna 1999 ja on pysynyt mukana siitä lähtien:

”Olen todella uniikissa asemassa, sillä lähdin Iron Maidenista yhdeksäksi vuodeksi, ja sain tulla takaisin. Kun olin bändin kanssa alun perin, olin oikeastaan pelkkä skidi. Minulla ei ollut kokemusta mistään bändin ulkopuolella tai mitään mihin verrata kokemuksiani. Tutkiskelin ajatuksiani omassa pikku kuplassani.”

Aloilleen asettuminen antoi Smithille tarpeeseen tulleen vertailukohteen ja toi kitaristin elämään perspektiiviä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Bändistä lähteminen, naimisiin meno, lapset, kotityöt ja oikeassa maailmassa eläminen todella antavat erilaisen perspektiivin asioihin. On ollut mahtavaa saada toinen mahdollisuus soittaa bändissä. Olen mielestäni nauttinut siitä enemmän toisella kerralla, joten olen ollut siinä mielessä hyvin onnekas. Pystyn tekemään asiat paremmin nyt kun minulla on laajemman perspektiivin etu puolellani.”

Adrian Smithin kalastusharrastukseen keskittyvä Monsters of River and Rock: My Life as Iron Maiden’s Compulsive Angler -kirja on nyt kaupoissa. Suomessa kirjaa myy Adlibris.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat