Aerosmith Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 19.11.2013

aerosmithRockin kuolemattomat suuruudet saapuvat Helsinkiin kesän kynnyksellä, kun Steven Tyler tuo Aerosmithin esiintymään Hartwall Areenalle perjantaina 30. toukokuuta. Konsertti on osa Aerosmithin laajamittaista The Global Warming -maailmankiertuetta. Lipunmyynti konserttiin alkaa maanantaina 25. marraskuuta Lippupisteessä.

Yksi historian pitkäikäisimmistä ja suurimmista rockbändeistä, Aerosmith, on jo 70-luvulta asti kirjoittanut rockin historiaa albumeillaan ”Toys In The Attic” ja ”Rocks”. Pitkään uraan on mahtunut synkempiäkin jaksoja huumeriippuvuuksineen ja miehistönvaihdoksineen, mutta pahimmistakin paikoista yhtye on päässyt aina jaloilleen. Aerosmith teki comebackin menestysalbumeilla ”Pump” ja ”Get A Grip”, joita myös kriitikot ylistivät. Lojaalit fanit ovat vuosien varrella kantaneet kotiinsa yli 150 miljoonaa yhtyeen albumia. Bändin tuorein studioalbumi on vuonna 2012 ilmestynyt ”Music From Another Dimension!”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lukuisten albumien platinamyynnit, Rock N Roll Hall Of Famen jäsenyys, loppuunmyydyt kiertueet – moni muu lepäisi vuosien jälkeen jo laakereillaan. Mutta Aerosmith jatkaa keikkailua ja levyjen julkaisua yhtä suurella innolla, kuin aina aikaisemminkin – jo viiden vuosikymmenen suomalla kokemuksella! Yhä uudet ja uudet fanit löytävät bändin musiikin ja todistavat näin bändin elinvoimaisuuden.

Aerosmith nähtiin Suomessa edellisen kerran loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla vuonna 2007.

KONSERTTI:
Aerosmith (USA) – The Global Warming World Tour
Pe 30.5.2014 Helsinki, Hartwall Areena
Ovet klo 18.30

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin ma 25.11.2013 klo 9
Liput toimituskuluineen alkaen 83,50 / 80,50 / 76,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,98 euroa / min +pvm) sekä netistä www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat