Rush

Alex Lifesonin mukaan Rush on lopettanut toimintansa

Kirjoittanut Sami Rautiainen - 21.1.2018

Legendaarisen Rushin ura vaikuttaa päättyneen. Rumpali Neil Peart ilmoitti jo vuonna 2015 jäävänsä eläkkeelle yhtyeestä terveydellisistä syistä. Kuitenkin kaksikon Geddy Lee ja Alex Lifeson uumoiltiin jatkavan Rushin toimintaa jossain muodossa. Odotukset saivat tukea viime keväänä, kun Lifeson arvioi yhtyeen tulevan vielä tekemään uutta musiikkia. Nyt Lifeson kuitenkin totesi kanadalaiselle The Globe and Mailille antamassaan haastattulussa, että jatkosuunnitelmia ei enää ole. Lifesonin mukaan:

”It’s been a little over two years since Rush last toured. We have no plans to tour or record any more. We’re basically done. After 41 years, we felt it was enough.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rush on vuoden 1968 perustamisensa jälkeen tehnyt 20 studioalbumia, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 65 miljoonaa kappaletta. Näillä näkymin yhtyeen viimeiseksi levyksi jää vuonna 2012 julkaistu ”Clockwork Angels”, jonka tiimoilta yhtye esiintyi myös Helsingissä kesällä 2013. Samana vuonna Rush liitettiin Rock’n Roll Hall Of Fameen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat