Alexi Laihon muistoa kunnioittaen: Kaaoszinen lista parhaista videoista hienon muusikon uran varrelta

Kirjoittanut Jani Lahti - 5.1.2021

Musiikki elää ikuisesti. Vaikka siinä laulettaisiin kuolemasta, se elää. Varsinkin silloin jos musiikki on taidolla, tunteella ja päättäväisyydellä sävellettyä ja toteutettua, se tempaisee mukaansa suuriakin massoja.

Tästä kaikesta oli kyse Alexi Laihon (1979-2020) tekemässä taiteessa. Kitaravirtuoosi ja musikaalinen visionääri nukkui pois aivan liian aikaisin, mutta ehti tehdä yli 20 vuoden urallaan lukemattomia esiintymisiä ympäri maailman, niin pääyhtyeensä ja elämäntyönsä Children Of Bodomin kanssa kuin esimerkiksi aiemman sivuyhtyeensä Sinergyn sekä cover-yhtye The Local Bandin kitarisitina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Faneilleen hän oli aina läsnä ja vastaanottavainen, vaikka henkilökohtaisessa elämässään mylleryksiäkin riitti. Uran alku pop- jazz-konservatorio-opintojen (mm. T.O.L.K-yhtye) kautta kohti maailman kirkkainta metallimusiikin kärkeä masennuskausineen ei pysäyttänyt eteenpäin pyrkivää nuorta kitaristia, joka tiesi mitä halusi ja oli valmis satsaamaan siihen kaikkensa. Toimittaja Petri Silaksen kirjoittamassa elämäkerrassaan Alexi Laiho – Kitara, Kaaos ja Kontrolli (Like, 2019) Laiho kiittää työmoraalistaan kotikasvatusta.

Paitsi että Alexi Laiho oli esikuva, rocktähti ja kitarasankari monelle nuorelle, aikuiselle ja myöhemmin aikuiseksi kasvaneelle Children Of Bodomin sekä muiden yhtyeidensä seuraajalle, on hänen elämänsä myös tietynlainen esimerkki siitä, että sinnikkyys voidaan palkita, jos vain löytyy uskoa omaan tekemiseen. Hänen taiteensa inspiroi ja tulee inspiroimaan, silloin, nyt ja tulevaisuudessa.

Alla parhaita keikka-, promo- ja muita videotallenteita Alexi Laihon uran varrelta Kaaoszinen listaamana. Levätköön rauhassa legenda nimeltä Alexi Laiho. Kauan eläköön hänen musiikkinsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat