Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 13: Mana Mana – Complete…Kaikki

Tämän artikkelisarjan työstäminen on tähän mennessä ollut todella nautinnollista. Ja huolimatta siitä, että välillä on joutunut tekemään tiukkojakin valintoja, ovat sarjaan päätyneet levyt olleet kuitenkin jopa yllättävän helppoja valita. Aina tähän asti. Nautinnollista sarjan teko on toki vieläkin, mutta levyn valinta M-kirjaimen kohdalta oli yhtä helvettiä. Äkkiseltään vilkaistuna hyllystä löytyy reilut 300 vaihtoehtoa, ja ennen kaikkea: mitä levyjä? On Mercyful Fatea, Misfitsia, Motörheadia, Mötley Crüeta, Mayhemia, Mardukia… ja muistaakseni muuan Metallicakin teki aikoinaan muutaman ihan kivan levyn. Useamman viikon pohdinnan jälkeen 13. osan albumi ratkaistiin yksinkertaisesti arvalla. Onnea voittajalle: Mana Mana.

Ei sillä, etteikö Mana Mana mahtuisi musiikillisin perusteinkin ihan oikeastaan mihin tahansa artikkeliin, jossa sen nimen voi mainita. Legenda, kultti, myytti ja kenties yksi Suomen rock-historian aliarvostetuimpia yhtyeitä – näitä kaikkea Mana Mana on. Tai pikemminkin oli. Yhtyeen jäsenet ovat toki soittaneet Mana Manan musiikkia keikkaillen Murheenlaakso-nimellä, mutta Mana Manan taru loppui vuonna 2001 Tavastialla soitettuun vihonviimeiseen keikkaan, josta myös myöhemmin työstettiin yhtyeen viimeinen virallinen julkaisu ”Kuolla Elävänä” -live.

Mutta olkoonkin, että yhtye julkaisi toisen täyspitkän albuminsa ”Murheen Laakso” vuonna 2000, käytännössä koko tarina Manan Manan ympärillä kulminoituu 80-luvun lopulta 90-luvun alkuun. Tuolloin yhtye julkaisi legendaarisen ensimmäisen täyspitkänsä ”Totuus Palaa” (1990), ja ennen kaikkea tuolloin yhtyeessä vaikutti sen alkuperäinen kitaristi–laulaja, biisien pääosallinen säveltäjä–sanoittaja Jouni Mömmö. Mömmö, jonka tiedetään viettäneen runsaasti aikaa mielisairaalassa ja kärsineen muun muassa skitsofreniasta, teki lopulta itsemurhan lääkkeiden yliannostuksella vuonna 1991.

”Complete…Kaikki” on nimenomaan tarina Mömmön aikaisesta Mana Manasta. Kuten nimikin sen kertoo, kokoelma sisältää kaiken yhtyeen nauhoittaman studiomateriaalin Mömmön elinajalta. Luonnollisesti kokoelma kulminoituu pitkälle yllämainittuun ”Totuus Palaa” -täyspitkään, mutta mukana ovat myös ensimmäinen seiskatuumainen ”Maria Magdalena/Vaarallista”, viimeiseksi julkaisuksi jäänyt niin ikään seiskatuumainen ”Raptori/Suikki” sekä neljä englanninkielistä versiota yhtyeen ”Totuus Palaa” -albumin kappaleista . Kyseinen albumi oli tarkoitus julkaista myös englanninkielisenä versiona, mutta sen laulujen uudelleennauhoitukset jäivät kesken Mömmön ollessa jo liian heikossa kunnossa näiden studiosessioiden aikana.

Mana Manan musiikkia kuvaillaan punk- ja metallivaikutteiseksi raskaaksi rockiksi, mutta yhtään kunnollista vertailukohtaa sillä ei ole eikä tule olemaan. Mömmön säveltämät kappaleet kertovat aidosti elämästä, ja vaikka sanoituksellisesti jälki on välillä tuskaista, on se samalla äärettömän kaunista. Epätoivo, ahdistus ja Jounin henkilökohtaiset ongelmat heijastuvat läpi raadollisesti, mutta samalla kappaleista huokuu ennen kaikkea aitous. Kuunnelkaapa esimerkiksi kappaleen ”Maria Magdalena” sanoituksia, ”Mä aion ottaa yliannostuksen jotain sekoittavaa…”, ja miettikää samalla, kuinka Jounin elämä lopulta päättyi. Surulliseksi vetää tänäkin päivänä, mutta samalla se tekee kyseisestä kappaleesta ainutlaatuisen, koska se koskettaa äärimmäisen vahvasti. Ja siitä Mana Manassa oli ainakin omasta mielestäni kyse. Jounin kappaleet koskettivat ja koskettavat edelleen syvältä, eläen historiankirjoissa ikuisesti.

Olen ehkä sanonut tämän ennenkin, mutta itselleni musiikissa ei ole koskaan ollut tärkeintä yhtyeen/artistin musiikkityyli vaan tunne. Se, että musiikissa kuuluu tekijän sielu ja sydän. Ja vaikka Jouni Mömmö olikin sairas ihminen, hänen säveltämästään musiikista kuuluu se, että sielua miehellä oli huomattavasti enemmän kuin monilla häntä terveemmillä ihmisillä. ”Complete… Kaikki” on täydellinen kuvaus miehen sielunelämästä, se kertoo koko tarinan niin hyvine kuin huonoine kohtineen.

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.