All Ends

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.4.2008

Ruotsalainen All Ends julkaisi uuden ”All Ends”- nimeä kantavan albuminsa maaliskuussa Suomessa Sony BMG:n kautta. Otimme yhteyttä sähköpostitse yhtyeen laulajiin Tinnaan sekä Texasiin, jotka kertoivat meille hieman levyn teosta sekä mietteitään yhtyeen vuoden takaisesta Suomen kiertueesta.

allends.jpg

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Terve. Mitäs All Endsille tällä hetkellä kuuluu?

Texas: Tällä hetkellä kirjoitamme uusia kappaleita ja prosessi on edennyt todella hyvin. Julkaisimme juuri albumin Japanissa ja olemme saaneet siitä todella hyvää palautetta.

Näin alkuun voisitko kertoa meille hieman tarinaa yhtyeen takaa. Kuinka kaikki alkoi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Texas: Yhtye perustettiin yksissä juhlissa. Björn ja Jesper In Flamesista ovat olleet mukana yhtyeessä sen alusta asti ja olemme heihin yhteydessä kun kirjoitamme uusia kappaleita. Jotkut meistä ovat tunteneet toisensa jo kauan. Minä ja Tinna olemme olleet oikeastaan ”kavereiden” kavereita ja sitä kautta tutustuttu.

Mistä ammensit vaikutteet laulamiseen? Mitä laulajia ihailit tuohon aikaan, kun aloit laulamaan?

Tinna: Niin kauan kun muistan, olen aina ihaillut samoja laulajia. Tina Turner, Barbra Streisand, Liza Minelli, Cher sekä miehistä Sebastian Bach ja Paul Stanley ovat olleet minulle suurimmat vaikuttajat. Kuten näet, listassa on paljon eri tyylisiä laulajia ja mielestäni onkin tärkeää, että vaikutteet tulevat eri musiikkityyleiltä.

Soititte muutaman keikan myös Suomessa viime vuonna. Onko teille jäänyt muistoja noilta keikoilta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Texas: Me soitimme Tavastialla, josta pidin kyllä todella paljon!! Yleisölle on vaikeaa, jos kappaleet eivät ole ennalta tuttuja, mutta silti vastaanotto oli hyvä ja pidimme paikasta paljon. Toivottavasti saamme soittaa sielä myös tulevaisuudessa.

Teidän uusi albuminne ”All Ends” julkaistiin maaliskuussa Suomessa Sony BMG:n kautta. Voisitko hieman kertoa meille levyn nauhoituksesta. Oliko levyn teko helppoa ja vaivatonta vai oliko studiossa olo tuskaa?

Texas: Aloitimme albumin esituotannon viikkoa ennen studioon menoa tuottajamme kanssa Principal Studiossa. Tämä paikka on sellainen valtava kartano maaseudulla Saksassa, joten paikka oli hyvä levyn tekemiseen. Tässä paikassa nauhoitimme rummut ja basson, mutta kitarat ja laulut nauhoitettiin meidän tuottajan Chris Wolffssin kotona. Hän myös asui maaseudulla, joten matka oli siis pelkkää musiikin tekoa.

Kaikki meni todella hyvin, koska olimme hyvin valmistautuneita. Tiesimme juuri mitä haluamme studioon mennessä. Ainut asia, jonka voin sanoa on, että kun aloitimme tekemään levyä, niin emme tykänneet ”Still Believe” kappaleesta ja mielestämme se oli levyn heikoimpia raitoja. Emme olleet edes varmoja haluammeko me sitä levylle, mutta tällä hetkellä se on yksi suosikki kappaleistamme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye on vielä tuntematon suurimmalle osalle lukijoista. Kuvailisitko yhtyeen soundia ihmiselle, joka ei ole teistä koskaan mitään kuullut.

Texas: Melodista metallia ja poppia sopivalla yhdistelmällä. Kaksi naislaulajaa ja paljon energistä musiikkia.

Mistä yleensä saat vaikutteet sanoituksiin? Mistä ”All Ends” levy kertoo?

Tinna: Usko tai älä, mutta tämä albumi perustuu pieleen menneisiin suhteisiin. Meillä kaikilla on ollut ongelmia ihmissuhteissa ja tämä albumi onkin ollut meille hyvää terapiaa, mutta älä huoli, olemme aivan kunnossa tällä hetkellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikä on itsellesi se suosikki kappale uusimmalta albumiltanne?

Tinna: Vaikea kysymys. En osaa vastata tuohon. Se vaihtelee päivittäin riippuen keikoista.

Tulette Göteborgista, joka on tunnettu melodisesta death metallistaan. Mitenkä skene Göteborgissa voi tällä hetkellä? Onko sinulla jotain yhtyeitä, joita haluaisit mainostaa lukijoillemme?

Tinna: On vain yksi asia, jonka haluan sanoa: ”Göteborg rules!” Jos näet, että yhtye tulee Göteborgista, käy ihmeessä katsomassa kyseistä yhtyettä.

Hieman kiertue muistoistanne. Mikä on ollut teille se ikimuistoisin keikka?

Tinna: Tukholman keikka Apocalyptican kanssa oli todella loistava. Myöskin viimeisin keikkamme Earth Shaker kiertueella oli loistava. En koskaan unohda ihmisten ilmeitä katsomossa, kun hyvästelimme heidät.

Mikä on paras / huonoin asia kiertue-elämässä?

Tinna: Paras on ehkä se, että saat elää unelmaasi. Huonoin on ehkä se, että jos tulet kipeäksi kesken kiertueen, niin kiertuetta on yleensä jatkettava ja se ei ole ikinä hauskaa. Olen sen kokenut ja silloin tuli kyllä ikävä äitiä!

Lopuksi hieman musiikkimakuanne. Millaista musiikkia tällä hetkellä kuuntelette?

Tinna: Olen oikeastaan ihminen, joka kuuntelee mitä vain. Rakastan musiikkia yli kaiken!

Kiitoksia todella paljon haastattelusta. Viimeisiä sanoja lehden lukijoille?

Tinna: Kiitokset. Oli mukava vastailla kysymyksiin. Suomalaisille faneille: rakastamme soittaa Suomessa! Toivottavasti saamme soittaa sielä ensi kesän aikana.

Rakkaudella,

All Ends

One thought on “All Ends

  1. Tiina

    Göteborg rules \,,/ Hyvä All ends!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat