All That Remains julkaisi surun keskellä Victim of the New Disease -albuminsa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.11.2018

All That Remains koki viime kuussa suuren menetyksen, kun yhtyeen kitaristi ja perustajajäsen Oli Herbert menehtyi. Yhdeksällä, ja myös tänään julkaistulla ”Victim of the New Disease” -levyllä kuultava Herbert oli kuitenkin halunnut yhtyeen jatkavan yhtyeenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Philip Labonte, Mike Martin, Jason Costa ja Aaron Patrick eivät ole vielä miettineet Herbertin seuraajaa, mutta järjestelyt pian alkavan ison kiertueen suhteen on  jo tehty. All That Remains kiertää Sevendustin kanssa Eurooppaa 1. joulukuuta alkaen.

”Olin menettäminen on ollut ATR:lle valtava menetys mutta tiedämme, ettei hän olisi halunnut mitään muuta kuin että jatkamme. Hän rakasti albumia niin paljon – se lukeutuu töidemme parhaimmistoon. Odotamme sitä, että pääsemme jakamaan musiikkimme ihmisten kanssa ja näemme fanimme jälleen lavalta, paikasta, jota Oli rakasti eniten”, yhtye kertoo.

Albumilta on julkaistu  jo aiemmin ”Fuck Love”-, ”Wasteland”- ja ”Everything Wrong” -singlet, jotka ovat antaneet hyvää ennakkokuvaa siitä, mistä albumissa on kyse. ”Fuck Love” -single on kenties raskainta materiaalia, jota yhtye on julkaissut vuosikausiin, ehkä koskaan.

”Päätimme yllättää kuuntelijamme ja tehdä raskaimman albumin sitten vuoden 2010 ’For We Are Many’ -levyn. Kyseessä on täydellinen jatko ’Madnessille’, jossa oli monia tyylejä, jopa yksi countrybiisi. Ehkä ihmiset odottivat jotain kokeellisempaa mutta yllätyksellisyys lieneekin siinä, mitä me teemme”, Labonte kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat