Alter Bridge, kuva: Sini Honkanen

Alter Bridge ja Shinedown toivat modernin jenkkirockin Helsingin Black Boxiin 14.11.

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.11.2019
Alter Bridge, kuva: Sini Honkanen

Brittiläinen The Raven Age aloitti seitsemän maissa reilun puolen tunnin mittaisella keikallaan. Vuonna 2017 debyyttinsä julkaissut yhtye julkaisi tänä keväänä toisen albuminsa, joka olikin päässyt täysin livahtamaan ohitseni. Tiedon uudesta albumista löysin vastata tätä raporttia kirjoittaessa. Joka tapauksessa minulla oli myönteinen suhtautuminen yhtyeeseen ”Darkness Will Rise” -debyytin perusteella, mutta torstaina näkemäni keikan perusteella innostukseni The Raven Agea kohtaan ei ainakaan lisääntynyt. The Raven Age soitti antaumuksella ja energisesti, mutta brittiyhtye ei aivan onnistunut tavoittamaan yleisöä, vaan ilmapiiri jäi viileäksi.

The Raven Age, kuva: Sini Honkanen

Illan toisena esiintyjänä vuorossa oli yhdysvaltalainen Shinedown. Vaikka Shinedown oli virallisesti Alter Bridgen lämmittelijä, itselleni kuten varmasti monelle muullekin Shinedown oli illan toinen pääesiintyjä. Shinedown tuli lavalle hurjien aplodien kera, ja konsertti polkaistiin käyntiin ”Devil”-kappaleella.

Shinedown, kuva: Sini Honkanen

Viime joulukuussa pääsin todistamaan Shinedownin keikan ensimmäisen kerran, ja kyseinen ilta jäikin lämpimänä muistoihini. Black Boxissa soitettu keikka oli kappalevalikoimansa suhteen hyvin samankaltainen kuin vuosi sitten, mutta se ei menoa haitannut. Vokalisti Brent Smith oli yhtä herrasmiesmäinen kuin viimeksi ja pyysi konsertin alkupuolella ihmisiä kättelemään vasemmalla ja oikealla puolella olevia. Kättelykehotus oli mielestäni hauska ja toimii varmasti useimmissa paikoissa, mutta suomalaisessa kontekstissa se aiheuttaa vain vaivaantumista. Vaikka kättelykehotus ei osunutkaan maaliinsa, illan aikana olleet yhteislauluosuudet ja yleisön hypytykset sujuivat sitäkin paremmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Shinedown, kuva: Sini Honkanen

Kuusi studioalbumia julkaissut Shinedown on luonut uransa aikana toinen toistaan hienompia sävellyksiä, joista kuultiin lyhyen soittoajan vuoksi murto-osa. Illan ehdottomasti hienoimmiksi hetkeksi lukeutuivat taskulamppujen tähdittämä ”Get Up”, ”Simple Man”, ”Second Chance” ja keikan päättänyt ”The Sound of Madness”, joka kuultiin poikkeuksellisesti kitaristi Zach Myersin laulama.

Lokakuussa kuudennen albuminsa julkaissut Alter Bridge sai myös osakseen hurjat aplodit lavalle saapuessaan. Myles Kennedyn ja Mark Tremontin kipparoima yhtye aloitti soittamalla toinen toistaan väkevämpiä runttauksia. Konsertin alussa kuultiin mm. ”Wouldn’t You Rather” ja ”Isolation”.

Alter Bridge, kuva: Sini Honkanen

Toisin kuin Shinedown, Alter Bridge ei ottanut yleisöön yhtä paljon kontaktia vaan keskittyi soittamiseen. Konserttia oltiin edetty jo hyvä tovi, ennen kuin Kennedy pysähtyi jututtamaan yleisöä. Toisaalta vuorovaikutukselle ei ollut niin paljon tarvetta, kun musiikin ohessa pystyi seuraamaan näytöiltä kappaleille ohjelmoituja videoita. Vähäinen vuorovaikutus ei tietenkään tehnyt keikasta niin mielenkiintoista kuin olisi voinut toivoa, mutta ensisijaisestihan Alter Bridge oli tullut soittamaan eikä höpöttelemään yleisölle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Alter Bridge, kuva: Sini Honkanen

Alter Bridgen keikkasetti oli vahva ja monipuolinen paletti, josta löytyi niin rauhallisia ja tunteikkaita kappaleita kuten ”Waters Rising” ja ”In Loving Memory”, joista jälkimmäinen kuultiin pelkästään Kennedyn laulamana ja Tremontin säestämänä. Rautaisina rock-vetoina kuultiin mm. ”Addicted Pain”, ”Metalingus” ja ”Cry Of Achilles”, jotka saivat aikaa valtavan nyrkkimeren.

The Raven Agen, Shinedownin ja Alter Bridgen tähdittämä ilta Black Boxissa oli kaikin puolin onnistunut. Kun jäähallin katsomot oli rajattu pois mustilla kankailla, jäljelle jäi iso mutta intiimi alue, joka oli kuin valtaisa konserttisali. Jäähalli toimi mainiona keikkapaikkana, jossa oli niin tilaa kuin tunnelmaa. Itselleni Shinedownin keikka oli illan kohokohta, mutta uskon myös Alter Bridgen vannoutuneiden kuuntelijoiden saaneen juuri sitä, mitä he olivat tulleet hakemaan.

Alter Bridge, kuva: Sini Honkanen

Alter Bridgen keikkasetti:

  1. One Life (intro)
  2. Wouldn’t You Rather
  3. Isolation
  4. Come To Life
  5. Pay No Mind
  6. Crows On A Wire
  7. Ghost Of Days Gone By
  8. Native Son
  9. Addicted To Pain
  10. Rise Today
  11. Waters Rising
  12. Dying Light
  13. In Loving Memory
  14. Cry Of Achilles
  15. Blackbird
  16. Metalingus
  17. God Speed
  18. Open Your Eyes

Shinedownin keikkasetti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Intro

  1. Devil
  2. Cut The Crowd
  3. Diamond Eyes
  4. Monsters
  5. Get Up
  6. Enemies
  7. Second Chance
  8. Simple Man
  9. The Sound Of Madness

Raportti: Aleksi Parkkonen
Kuvat: Sini Honkanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat