Amaranthe

Amaranthe julkaisi ensimmäisen kappaleen tulevalta albumiltaan: ”365” kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.8.2018
Amaranthe

Ruotsalainen metallibändi Amaranthe julkaisee viidennen studioalbuminsa ”Helix” 19.10. Massiivisista soundeistaan ja koukuttavista kertosäkeistään tunnettu ruotsalaisyhtye on kasvanut levy levyltä yhä isommaksi ja suositummaksi. Tänään albumilta julkaistaan ensimmäinen single ”365”. Albumi äänitettiin Hansen Studiolla Tanskassa ja sen tuotti tuttuun tapaan Jacob Hansen.

Tähän mennessä Amaranthen videoita on katsottu yli 118 miljoonaa ja kertaa ja kappaleita streamattu 500 miljoonaa kertaa. Patrick Ullaeuksen ohjaama video ”365”-singleen julkaistaan tänään klo 16.00.

Kitaristi Olof Mörck kertoo uudesta singlestä seuraavaa: ”Uusi singlemme 365 on kaikkea sitä mitä Amaranthe vuosimallia 2018 edustaa: raikas, moderni, raskas ja raaka. Kappale julistaa, ettemme ole hidastamassa tahtia tai asettumassa paikoillemme, vaan että uudistumme koko ajan samalla kun pysymme uskollisena tunnusomaiselle soundillemme.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi saapuu uuden albuminsa myötä Suomeen kahdelle keikalle osana The Helix World Tour -kiertuettaan. Yhtye nähdään 15.2. Oulun jäähallissa ja 16.2. Helsingin jäähallin Black Boxissa. Liput keikoille tulevat myyntiin 15.8.

www.amaranthe.se
www.facebook.com/amarantheband
www.twitter.com/amaranthemetal
www.instagram.com/amarantheofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappale on Dynaztysta bändiin liittyneelle Nils Molinille ensimmäinen yhtyeen riveissä. Bändin tulevan albumin on tuottanut yhtyeen aikaisempien albumeidenkin tuottamisesta vastannut Jacob Hansen (Volbeat, Epica, Delain) omassa Hansen studiossaan Tanskassa.

[totalpoll id=”351999″]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat