Amenti – Under The Dying Sun

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.2.2008

amentiunderthedyingsun.jpgAmenti kuvailee itseään poliittiseksi bändiksi, ja käsittelee jo monen vastaavan bändin tutuksi tekemiä aiheita, kuten sotaa ja terrorismia. Siitä huolimatta, että saatekirjeessä lupaillaan thrashin, hardcoren ja punkin sekoitusta, kallistuu kokonaisuus ensin mainittuun. Mitään uutta ei ”Under the Dying Sun”:sta kannata odottaa, joten oleellisinta on keskittyä julkaisun laatuun.

Tärkeintä metallilevyssä on se, että se herättää jotain. Oli se sitten pakonomaista tarvetta heiluttaa tukkaa, hypnoottista keskittymistä kappaleen eri kerroksiin, tarvetta lyödä lohikäärmeeltä pää irti tai vain syksyistä haikeutta. Amentin pojat osaavat keksiä toimivia riffejä, mutta jokin hyvin tärkeä asia kokonaisuudesta puuttuu – se punainen lanka, joka saa levyn pyörimään soittimessa kerta toisensa jälkeen. Munattomilla soundeilla ja keskitasoisilla kappaleilla sitä ei ainakaan allekirjoittaneen kohdalla voida saavuttaa, mutta Amentia ei ainakaan voi syyttää yrityksen puutteesta. Sanoitukset ovat kohtalaisen teräviä ja pienellä kasvamisella bändistä saattaa kehittyä ihan mitä tahansa – ikävä kyllä niin suurimmasta osasta muistakin keskitason genrevetoisista metallibändeistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01. Durruti

02. Solace For The Ignorant

03. Scorched Earth Tactics

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

04. Nibiru (Instrumental)

05. Amongst The Forgotten

06. Mother: Terra

07. Gods Of The New Age

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

08. Shift The Sands

09. Under The Dying Sun

10. All Shall Fade

www.enteramenti.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.myspace.com/amentiuk

Kirjoittanut: Sebastian Laitila

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat