Amon Amarth – Deceiver Of The Gods

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.6.2013

Etenkin Pohjolan synkkämieliseen kansaan uppoava, viikinkimytologiasta kappaleensa ammentava Amon Amarth laskee kesäkuun lopulla ulos yhdeksännen studioalbuminsa “Deceiver Of The Gods”. Tuottajaksi levylle valittiin muun muassa Megadethin, Exoduksen ja Kreatorin parissa mainetta niittänyt monitoimimies Andy Sneap. Levyä odottaville uskollisille faneille annettiin kaksin kappalein maistiaisia sinkkujen muodossa. Sotakuumeeseen lievitystä saattoi tuoda http://deceiver.amonamarth.com/ -sivusto, jossa voi valita puolensa joko Lokin tai Thorin joukoista ja kerätä virtuaaliselle viikingille varusteita suurta taistelua varten. Ohessa oli myös “Forging Mjölnir” -dokumentti, joka kertoo levyn teosta sekä yhtyeen jäsenten suhteesta musiikkiin.

Kaksi edellistä albumia, loistavat “Surtur Rising” ja “Twilight Of The Thunder God” saivat tietenkin odottamaan uusimmalta levyltä suuria. Levyn kertaalleen läpi kuunneltuaan tuntui siltä, että joukkio on saanut purkitettua reilut kolme varttia elävää, dynaamista ja todella harjoiteltua soitantaa. Uransa alkuaikojen julkaisujen räkäisestä death metal -mäiskeestä on noustu laadukkaaseen audiomaailmaan, joka todella saa kuulijan tuntemaan itsensä valmiiksi taistelukentälle.  Itse pohjoismaisesta mytologiasta kiinnostuneena pidän erityisesti Amon Amarthin lyriikoista. Laulut kertovat eeppisiä tarinoita maailmasta, josta maallikko voi vain unelmoida. “Deceiver Of The Gods” on teema-albumi, joka kertoo tarinan Lokista, usein väärinymmärretystä puolijumalasta, joka petti muiden jumalien luottamuksen.

Levyn aloittava nimikkokappale, ensimmäisenä sinkkuna julkaistu Deceiver Of The Gods” kertoo heti kättelyssä, mihin ollaan suuntaamassa. Heavy metal -vaikutteiset kappaleet junttaavat tasaisesti, pitäen lumouksessaan loppuun asti. Sahaavat riffit toimivat tuttuun tapaan, seesteiset väliosat taas antavat hieman aikaa hengähtää. Toinen sinkkulohkaisu “Shape Shifter” kasvaa mahtiinsa hitaasti, ja heti kun vauhtiin pääsee käsiksi, se ehtiikin jo loppua. “Hel”-kappaleessa vierailee entinen Candlemass-vokalisti Messiah Marcolin tuomassa mukaan hieman kevyempää laulusuuntaa. Johan Heggin murina ja power metal -hoilotus päällekkäin toimii kuin toimiikin! Kahdella edellisellä levyllä loppua kohti on sijoitettu seesteiset ja melodiset, jopa melankoliset pitkät kappaleet pehmentämään laskua. “Deceiverillä” edellä mainituista termeistä toteutuu vain pituus. Progressiivisesti kasvava “Warriors of the North” on tyypillistä Amon Amarthia, mutta jää aiempien levyjen lopetuskappaleiden varjoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Deceiver Of The Gods” on taattua Amon Amarthia eikä taatusti jätä yhtyeen faneja kylmäksi mutta omalta kohdaltani albumi ei aivan nouse sen edeltäjien ”Twilight Of The Thunder God” sekä ”Surtur Rising” albumeiden tasolle. Muiden ruotsalaisten melodista death metalia puurtavien yhtyeiden rinnalla Amon Amarth ei todellakaan jää pitämään rivimiehen statusta vaan ratsastaa kahdeksanjalkaisella orilla muiden edellä johtamassa joukkoa. Vuosittain Suomessa vieraillut yhtye nähdään tänä kesänä juhannuksena Kauhajoen Nummirockissa varsin sopivassa miljöössä. Myös esiintymispäivän muut yhtyeet ovat teemaan sopivia. Varmaa on, että lakeuksien juhannusyössä tehdään taika jos toinenkin, parrat liehuen – eikä kiltin alla varmasti ole alushousuja!

7/10

Kappalelista:
01. Deceiver of the Gods
02. As Loke Falls
03. Father of the Wolf
04. Shape Shifter
05. Under Siege
06. Blood Eagle
07. We Shall Destroy
08. Hel (Feat. Messiah Marcolin)
09. Coming of the Tide
10. Warriors of the North

http://amonamarth.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi

Luetuimmat

Uusimmat