Amorphis julkaisemassa seuraavaa albumiaan toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.2.2018

Kotimainen metalliyhtye Amorphis on saanut 13. studioalbuminsa valmiiksi. ”Queen Of Time” –niminen levy julkaistaan 18. toukokuuta Nuclear Blastin kautta.

Tulevalla albumilla kuullaan jousia, huiluja, kuorolaulua sekä massiivisia orkestraalisia sovituksia. Näiden lisäksi levyllä pääsee ääneen ensimmäistä kertaa yhtyeen kappaleiden pitkäaikainen sanoittaja Pekka Kainulainen. Albumin on tuottanut edellisen tapaan Jens Bogren (mm. Opeth, Amon Amarth, Kreator), joka tunnetaan inspiroivasta ja haasteita pelkäämättömästä tavasta työskennellä studiossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Queen Of Time’ yllätti meidät täysin massiivisuudellaan. Treenien ja esi-tuotannon aikana meillä ei oikeastaan ollut käsitystä kuinka suuret suunnitelmat Jensillä oli albumin suhteen. Välillä hän heitti ilmoille ajatuksia kuoroista ja oikeista jousista sekä orkestraatio-sovituksista, mutta ne taisi mennä ”Yeah right”-tyyppisesti kuuroille korville kunnes kuulimme lopputuloksen. Albumi on tavallaan steroidi-ruiskeen saanut ’Under The Red Cloud’. Musiikillisesti se jatkaa hyvin pitkälle siitä mihin viimeksi jäätiin, tosin vertailuna se on huomattavasti aggressiivisempi, dynaamisempi ja mahtipontisempi. Hienoja adjektiiveja kaikki! Voidaan sanoa, että Amorphis kuulostaa tutulta, mutta täysin erilaiselta. Jensillä oli selkeästi ässät hihassa, jotka hän paljasti vasta viime metreillä”, yhtyeen kitaristi Esa Holopainen kertoo.

Kansitaiteesta vastaa jälleen Jean ”Valnoir” Simoulin, joka visualisoi levyn teeman onnistuneesti.

”Queen Of Time” –albumilla kuullaan bassossa yhtyeeseen viime vuonna keikkabasistiksi palannut perustajajäsen Olli-Pekka “Oppu” Laine. Oppu oli mukana Amorphiksen seitsemällä ensimmäisellä julkaisulla aina vuoteen 2000 saakka. Tämän jälkeen basistina toimi Niclas Etelävuori viime vuoteen asti, jonka jälkeen Oppu palasi yhtyeen riveihin, ja soittaa myös tulevalla albumilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Suoraan sanoen Oppu oli ainoa basisti ketä pystyttiin yksimielisesti miettimään bändiin.
Oli hieno fiilis soittaa ekoja keikkoja ja huomata kuinka luonnolliselta bändin soitto tuntui ja kuullosti. Aika pysähtyi ja mietittiin mihin kaikki vuodet katosivat? Erityisen hienoa oli, että päästiin tekemään Opun kanssa levyä alusta asti ja hän toi heti mukanaan rutkasti ideoita sekä valmiita kappaleaihioita”
, Esa toteaa.

”Kulunut vuosi Amorphisin riveissä on ollut jännittävää, nostalgista ja hauskaa. Mutta ennen kaikkea on tuntunut hyvältä soittaa ja olla yhdessä jätkien kanssa pitkästä aikaa. Kliseisesti ilmaistuna: on ollut hyvä palata taas kotiin vuosien harharetken päätteeksi. Eniten odotan tällä hetkellä tulevia kiertueita. Koska uusi albumi on erittäin vahva kokonaisuus, tulemme olemaan haastavan tehtävän edessä livebiisien valikoinnin suhteen… Joka tapauksessa, tulevilla kiertueilla tullaan kuulemaan paljon uuden levyn materiaalia, sekä parhaat palat koko bändin uran ajalta. Sen jälkeen ennustan pitkää ja hedelmällistä tulevaisuutta yhtyeelle nykyisessä muodossaan”, Oppu lisää tyytyväisenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat