Amorphis kiertää Suomea syksyllä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.7.2011

Suomen suosituimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Amorphis tekee syksyllä kattavan kiertueen kotimaassaan. The Beginning of Times –kiertueen Suomen osuus käsittää 16 keikkaa ja se lähtee liikkeelle 31. elokuuta Helsingin Tavastialta.

Amorphiksen kehuttu kymmenes albumi The Beginning of Times julkaistiin toukokuun lopussa ja levy meni suoraan maamme Virallisen albumilistan ykköseksi. Yhtye aloitti tiivistahtisen kiertueen heti julkaisun yhteydessä. Kalevalasta teksteihin inspiraatiota ammentavan kokoonpanon livekunnosta on nautittu kesän aikana Japanissa, useilla rockfestivaaleilla ympäri Eurooppaa sekä valikoiduilla kotimaan festivaaleilla. Syksyisen Suomen-kiertueen jälkeen on vuorossa laaja Euroopan-kiertue, joka kestää aina tammikuuhun 2012. Tammikuun lopussa Amorphis nähdään Kaliforniassa erikoiskeikalla Nightwishin kera, jonka jälkeen herroilla on ilo esiintyä Miamista Cayman Saarille matkaavalla 70 000 Tons of Metal –risteilyllä.

Kunnioitettavan 20-vuoden rajapyykin ylittäneellä Amorphiksella on Suomessa vankka suosio. Yhtye on julkaissut useita menestyslevyjä, joista neljä edellistä on ylittänyt tavoitellun kultarajan. Suuremman yleisön tietoisuuteen he ovat nousseet mm. House of Sleep, Silver Bride, Silent Waters ja You I Need –hittejä myötä.

THE BEGINNING OF TIMES TOUR 2011-2012 / FINLAND

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

31.08.2011 TAVASTIA, HELSINKI
01.09.2011 LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ
02.09.2011 VAAKUNA, MIKKELI
03.09.2011 KERUBI, JOENSUU
08.09.2011 BAR KINO, PORI
09.09.2011 KLUBI, TURKU
10.09.2011 OSMANTUPA, EURA
16.09.2011 VERKATEHDAS, HÄMEENLINNA
17.09.2011 PUIKKARI, KUOPIO
24.09.2011 FINLANDIAKLUBI, LAHTI
30.09.2011 CLUB TEATRIA, OULU
01.10.2011 RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI
07.10.2011 NOSTURI, HELSINKI
08.10.2011 DRUNK´N´MONKEY, SALO
14.10.2011 PAKKAHUONE, TAMPERE
15.10.2011 ROYAL VAASA, VAASA

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat