Angel Swordin ”Neon City” on heviä perinteitä kunnioittaen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 10.12.2019

Angel Sword on tehtaillut äänitteitä tasaiseen tahtiin pian päättyvän 2010-luvun aikana. Helsinkiläisyhtye on kartuttanut diskografiaansa kolmen EP:n, yhden seitsemäntuumaisen LP:n ja kahden pitkäsoiton verran. Mitä ”Neon Cityyn” tulee, kuulostaa vokalisti-kitaristi Jerry Razorsin ääni edelleen yhtä karkealta kuin ennenkin. Myös Angel Swordin soundi on yhä yhtä varmaotteista heviä kuin aiemmin.

Sorrun väistämättä vertaamaan ”Neon Cityä” edelliseen pitkäsoittoon, ja näin tehdessä voi huomata, ettei uusi albumi ole aivan yhtä mukaansavievä kuin ”Rebels Beyond The Pale”.  Uudelta äänitteeltä tuntuvat puuttuvan ”Lords Of Thunderin” ja ”Heavy Metal Nightin” kaltaiset korvamadot. Toisaalta ”Neon Cityä” ei ole selvästikään tehty kertosäkeistökeskeisesti, vaan Angel Sword on keskittynyt rakentamaan tunnelmia kappaleiden ympärille. Tämä seurauksena esimerkiksi ”Neon City” on hyväntuulisella groovilla kuorrutettu, ja ”Tower Of Light” sekä ”Night Rider” ovat karvaan ja haikean kuuloisia heviveisuja, jotka saavat hilpeimmänkin miehen suun vetäytymään vakavaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Noin 30-minuuttinen ”Neon City” on kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä. Angel Swordilla on kyky saavuttaa vanhan koulukunnan hevin soundi ja tunnelma. Sen lisäksi ”Neon Citystä” välittyy helsinkiläisyhtyeen varmuus ja päämäärätietoisuus omaa musiikkiaan kohtaan. Angel Swordin uusin äänite on vankka paketti heviä, joka ei suuremmin yllätä, mutta ei myöskään petä odotuksia.

6/10

Kappalelista:

  1. Starlight Shadow
  2. Neon City
  3. Evil Eye
  4. Electric Man
  5. Tower Of Light
  6. Night Rider
  7. Back On The Streets
  8. Hardliner

Angel Sword Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat