Anssi Kela esiintyy Tennispalatsin katolla toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2016

Anssi Kela 2016Anssi Kela tekee perjantaina 6. toukokuuta klo 17 ainutlaatuisen soolokeikan Helsingin tunnetuimpiin rakennuksiin lukeutuvan Tennispalatsin katolla. Kela toteuttaa ennennäkemättömän ilmaiskeikan kiittääkseen ja palkitakseen aktiivista Facebook-yhteisöään, jonka seuraajamäärä on noussut jo yli 85 000:een.

”Muusikoiden keskuudessa puhutaan ns. erikoiskeikoista. Tämä on sellainen. Luvassa on takuuvarmasti esiintyminen, joka jää pysyvästi mieleen. Tästä tulee yksi tämän vuoden kohokohdista – eikä vain metreissä mitattuna”, kertoo Anssi Kela.

Anssi Kela tunnetaan Facebook-faneilleen järjestämistään keikkatempauksista jo entuudestaan. Ensimmäisen spesiaalikeikkansa hän järjesti vuonna 2012 Helsingissä Korjaamon Vintillä kun Facebook-tykkääjien määrä oli 5000. Keväällä 2013 tykkääjien määrä oli tuplaantunut, ja Kela kiitti fanejaan soittamalla ilmaisen keikan Hämeenlinnassa, Verkatehtaalla. Toukokuussa on aika juhlistaa yli 85 000:een noussutta Facebook-tykkääjämäärää keikalla Tennispalatsin katolla. Yleisö pääsee seuraamaan Kelan ilmaiskeikkaa Kampin keskuksen ja Tennispalatsin välissä olevalta aukiolta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kekseliäistä some-tempauksistaan tunnettu Anssi Kela on ollut ensimmäisten suomalaisten artistien joukossa hyödyntämässä myös livestriimausta. Kelan lukuisia suoria lähetyksiä on seurannut Facebookissa parhaimmillaan peräti 180 000 katsojaa ja tavoittavuus on ollut huikeat 635 000. Jakomäärät ovat liikkuneet useissa sadoissa ja kommentti- ja tykkäysmäärät ovat nousseet puolestaan useisiin tuhansiin.

Esimerkkejä Kelan Facebook-livestriimauksista:

Ma 19.10.2015 klo 21
Lähetyksen lopussa 22 000 samanaikaista katsojaa
Yhteensä 117 000 katsojaa
5900 kommenttia
553 jakoa
423 000 tavoitettu
6700 tykkäystä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ke 28.10.2015 klo 19
Lähetyksen lopussa 21 000 samanaikaista katsojaa
Yhteensä 83 000 katsojaa
4500 kommenttia
248 jakoa
285 000 tavoitettu
3000 tykkäystä

Ke 4.11.2015 klo 20
Lähetyksen lopussa 47 000 samanaikaista katsojaa
Yhteensä 180 000 katsojaa
6600 kommenttia
469 jakoa
635 000 tavoitettu
6500 tykkäystä

Viime viikot Anssi Kela on kiertänyt Suomea menestyksekkäällä Parasta Aikaa -konserttisalikiertueellaan. Konserttisaliesiintymiset olivat ennätyssuosittuja ja Kela konsertoi Helsingissä, Järvenpäässä, Lohjalla ja Turussa viimeistä paikkaa myöten loppuunmyydyille saleille.

KEIKKA:
Pe 6.5.2016 klo 17 Tennispalatsin katto, Helsinki
Vapaa pääsy, kesto noin puoli tuntia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat