Antagonist Zero – Doomed

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 24.9.2012

Porvoolainen Antagonist Zero julkaisi erittäin lupaavan debyytti-EP:nsä ”Nighttime Harmony” alkuvuodesta, ja nyt on vuorossa ensimmäisen täyspitkän vuoro. Lyhyesti ja ytimekkäästi nimetty albumi ”Doomed” sisältää viisi raitaa melodista doom metal -synkistelyä, jossa on toki elementtejä muistakin genreistä. Yhtye kuvaileekin itse musiikkiaan ”catatonic-metalliksi”.

Vaikka kappaleita levyllä on tosiaankin vain viisi, se kellottaa kokonaisajaksi liki 40 minuuttia, sillä lyhinkin kappale ”Fading” kestää liki 5 ½ minuuttia, kun taas levyn päätösraitana toimiva nimikappale ”Doomed” on yli 12-minuuttinen eepos. Mistään hitaasti kiduttavasta tuskallisen tylsästä materiaalista ei yhtyeen tapauksessa kuitenkaan ole kyse, vaikka se onkin tempoltaan pääpiirteittään melko doomahtava. Vaikutteita muista genreistä löytyy, ja ennen kaikkea kappaleet ovat parhaimmillaan jopa yllättävän tarttuvia.

Lievä pettymys biisilistaa katsoessa oli se, että kaikki EP:n kappaleet löytyvät myös täyspitkältä, joten varsinaisia uusia raitoja ei tarjoilla kuin kahden kappaleen verran. EP:n kappaleet ovat toki uudelleennauhoitettuja, mutta suuria muutoksia niistä on parempaa äänimaailmaa lukuun ottamatta vaikea havaita. Suurempi pettymys onkin se, etteivät levyn uudet kappaleet ”Catatonic” ja ”Doomed” yllä jo EP:llä kuultujen kappaleiden tasolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn keskivaiheilla kuultava ”Catatonic” alkaa ihan lupaavalla akustisella näppäilyllä ja puhtailla lauluilla, mutta biisi ei oikein missään vaiheessa lähde kunnolla käyntiin. Myös nimikappale ”Doomed” antaa odotuttaa itseään aivan liian pitkään, ennen kuin mitään mielenkiintoista tapahtuu. Ylipitkäksi venytetyn kappaleen alusta voisi helposti ottaa ensimmäiset pari minuuttia pois, eikä kappale muutenkaan missään vaiheessa herää oikein kunnolla eloon. Hyviä ideoita sillä toki on, kuten hetkittäinen kuorolaulanta.

En sitten tiedä, oliko ”Nighttime Harmony” -EP yhtyeen omasta mielestä jopa liian hittihakuista materiaalia, sillä nuo uudemmat kappaleet kuulostavat siltä, että yhtye haluaa olla jotenkin vaikeammin lähestyttävä? Sitä EP:n tarttuvuutta ei uudesta materiaalista tahdo löytyä, ja siksi levyn suosikeiksi yltävätkin jo EP:llä kuullut kappaleet. Etenkin ”Nighttime harmony” sekä ”Fading” toimivat myös täyspitkällä erinomaisesti, johtuen muun muassa mukaansa tempaavammista kertosäkeistä.

”Doomed” on mielestäni pieni askel taaksepäin Antagonist Zeron uralla, mutta huono levytys se ei missään tapauksessa ole. Potentiaali ja taito yhtyeellä ovat olemassa, itse jatkaisin kuitenkin enemmän EP:n kuulijaystävällisemmällä linjalla ja jättäisin seuraavalla levyllä liialliset synkistelyt pois.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:
1. Nighttime Harmony
2. AZ
3. Catatonic
4. Fading
5. Doomed

http://www.myspace.com/antagonistzero

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat