Antagonist Zero – Nighttime Harmony

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.3.2012

Porvoossa 2010 perustettu Antagonist Zero kasaantui paikallisten metallibändien jäsenistöstä. Bändi julkaisi juuri debyytti-EP:nsä ”Nighttime Harmony”, joka antaa kolmen biisin maistiaisen tulevasta täyspitkästä.

Bändi kuvaa musiikkinsa olevan ”katatonista metallia, josta löytyy elementtejä niin doomista kuin post- ja death/black metallista”. Itselleni bändin musiikki on kuin Swallow The Sunin ja Katatonian yhdistelmä. Kappaleet ovat surumielisiä ja synkkiä, ja niistä voi aistia myös tiettyä ahdistuneisuutta. Kappaleiden rauhallinen tempo ja pituus alleviivaavat biisien tunnelmaa. Raskaat kitarat soivat kauniisti, ja perinteisen matalan korinan rinnalla vokalisoidaan puhtaasti. Kitarat soivat pääosin matalalla jyrinällä, mutta välillä riffitely poikkeaa kaavasta ja helähtää suhteellisen kirkkaana runttauksen päälle. Tämä on varsinkin EP:n nimikkobiisissä ”Nighttime Harmonyssä” toteutettu todella hyvin. Kitaramelodia tarttuvat heti päähän, ja biisiä jää hyräilemään pitkäksi aikaa.

Tuotantopuoli on todella laadukasta, ja varsinkin kitarat on saatu soimaan komeasti. Kaikki on muuten ihan hyvin paketissa, mutta puhtaissa lauluissa on pientä hiomista. Kaverilla on hyvin omintakeinen tulkintatyyli, ja mielestäni laulu tulee välillä hiukan liian korkealta. Tähän tosin tottui useammalla kuuntelukerralla, joten ei sitä oikein viaksi voi laskea. Muuten kappaleet ovat varsin komeita kuunneltavia, joskin biisien ahdistavuuspykälä voi olla joillekin liikaa. Varsin laadukas debyytti, ja odotan innolla täyspitkää julkaisua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
01. Az
02. Nighttime Harmony
03. Fading

http://www.myspace.com/antagonistzero

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat