Anthrax – Worship Music

Kirjoittanut Juha Attola - 13.9.2011

Nyt se on vihdoinkin täällä, nimittäin Anthraxin kymmenes studioalbumi, ”Worship Music”. Kaikki varmasti tietävät suurin piirtein albumin tarinan, joten sitä lienee turha kerrata. Sen verran kerrataan kuitenkin, että levyllä laulava Joey Belladonna on järjestyksessään kolmas laulaja tälle levylle. Levyn julkaisee Nuclear Blast ja luvassa pitäisi olla raskainta Anthraxia aikoihin.

Ensimmäinen varsinainen kappale on nimeltään ”Earth On Hell”, ja tässä tulee jälleen esiin avauskappaleen tärkeys. Nimittäin, tämä hieman sekavan ja mitäänsanomattoman kuuloinen kappale, ei oikein pysty luomaan niin hyvää fiilistä kuin avauskappaleen tulisi tehdä. Tässä jää hieman pelonsekaisin tuntein odottamaan mitä jatkossa seuraa, mutta onneksi seuraava kappale ”The Devil You Know” on jo askel parempaan suuntaan. Vaikka itse kuulunkin siihen ikäryhmään joille Joey Belladonnan Anthrax on ainoa oikea, tulee levyä kuunnellessa hetkittäin väkisin miettineeksi, miltä se kuulostaisi John Bushin laulamana. Levyltä kun löytyy paljon raskaampia, hieman asennemetalli-henkisiä riffejä, jotka tulivat yhtyeen musiikkiin juuri Bushin kaudella. Toki vanhempaa thrash -meininkiäkin löytyy.

Belladonnan lauluosuudetkin kuulostavat hyviltä, vaikka miehen viimeaikojen sooloprojektit ovat olleet tasoltaan todella heikkoja esityksiä – niin levyllä kuin livenä. Toivottavasti vanha taustaryhmä saa mieheen eloa myös live tilanteissa. Scott Ian ja Charlie Benante ovat myös erittäin hyvässä vedossa kitaran ja rumpujen ääressä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn ehdottomia tähtihetkiä ovat kappaleet kuten, ”I’m Alive”, ”In The End” ja ennakkoon julkaistu kappale ”Fight ’Em Til You Can’t”. Kyseiset kappaleet ovat hieman paluuta vanhaan, Belladonnan aikaiseen Anthraxiin. Myös hieman raskaammin etenevä ”Judas Priest” on varsin oiva kappale. Muutama hieman turhanpäiväinen kappalekin joukkoon on eksynyt, pahimpina virheinä ehkä ”Hymn 1” ja ”Hymn 2”, jotka eivät onneksi ole kuin minuutin pituisia intron/välisoiton tapaisia osioita. Mutta mielestäni levyllä kun on jo yksi intro, niin sen pitäisi riittää, mitä niitä enää sinne väliin tunkemaan. Levyltä löytyy myös piiloraitana Refused-laina kappale, ”New Noise”, joka on yllättävän toimiva veto, vaikka hieman hetkittäin lipsuukin jonnekin nu-metallin suuntaan. Kaiken kaikkiaan ihan toimiva levy, vaikkei sinne yhtyeen kärkipäähän pääsekään. Mutta rehellisesti sanottuna: odottiko joku sitä tosissaan?

7/10

Kappalelista:

1.Worship
2.Earth On Hell
3.The Devil You Know
4.Fight ’em Til You Can’t
5.I’m Alive
6.Hymn 1
7.In The End
8.The Giant
9.Hymn 2
10.Judas Priest
11.Crawl
12.The Constant
13.Revolution Screams (Including hidden track: New Noise)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://anthrax.com/NFWS/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat