Antipope – 3 Eyes Of Time

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 3.5.2013

Tämä oululainen laulu- ja soitinyhtye yllätti allekirjoittaneen niin puskista vuoden 2011 lopussa julkaistulla edellisellä levyllään ”House Of Harlot”, että se ylsi omissa vuoden levyissäni aina kotimaisten julkaisuiden ykkössijalle. Yhtyeen hämmentävä sekoitus eri metalligenrejä ja kuitenkin helposti koukuttava musiikki oli tuolloin jotain ainutlaatuista. Puolitoista vuotta myöhemmin se on luonnollisesti menettänyt yllätysmahdollisuutensa, koska bändi ei ole kovin radikaalisti lähtenyt konseptiaan muuttamaan. ”3 Eyes Of Time” on itse asiassa turhankin varovainen teos yhtyeeltä, jolta luulisi löytyvän kaikki keinot rajojen rikkomiseen.

Positiivista ”3 Eyes Of Timella” on sen massiivinen äänimaailma. Sen sijaan pettymys on huomata, ettei yhtye ole saanut levylle yhtä koukuttavia kappaleita kuin edeltäjälleen. Monipuolisuutta ”3 Eyes Of Time” toki tarjoaa aivan edeltäjänsä tavoin, joten kovin tylsästä levystä ei sentään ole kyse. Mutta varsinaiset hittikappaleet, joita ”House Of Harlot” tarjoili useammankin, loistavat tällä kertaa lähes tyystin poissaolollaan.

Suurten hittikappaleiden sijaan levyltä löytyy muutama täysin turha veto. Esimerkiksi keskivaiheilla kuultava lähes balladiksi laskettava ”White Summer Night” on yksi selkeistä alisuorittajista. Hetkittäin jopa punkiksi äityvä päätösraita ”Guiding Light” ei sekään yllä suosikkeihini, vaikka onkin todiste siitä, että Antipopella on mahdollisuus parhaimmillaan tehdä genrerajoja rikkovaa materiaalia. Levyn parhaimmistoa sen sijaan edustaa nopeahko ”The River Standing Still” sinfonisine kosketinsoittimineen. Myös levyn keskivaiheilla kuultavat ”Exposure” sekä ”The Fear Of Fear” tarjoavat levyn rivakampaa ja sitä kautta myös pirteämpää osaamista. ”A Decomposing Ritual Of Absortion” -kappaleen alku ja loppu tuovat esille levyn massiivisinta puolta, valitettavasti kyseinen kappale on pilattu tylsällä ja turhalla instrumentaaliväliosuudella. Kappale jatkuu suoraan lyhyehköön täysin turhaan ”Them Cacti” -instrumentaaliin. Kokonaisuutena ”3 Eyes Of Time” on selkeästi edeltäjäänsä rauhallisempi teos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kovin kriittinen arvosteluni johtuu siitä, että ”3 Eyes Of Time” ei yllä lähellekään edellisen levyn tasoa, mutta huonosta levystä ei kuitenkaan ole kyse, vaikka tällä kertaa muutama heikompi esitys onkin joukkoon eksynyt. Tällä kertaa Antipopen palapeli vain vaatii kuulijalta selkeästi enemmän kärsivällisyyttä, sillä kaikki palaset eivät loksahdakaan yhtä sujuvasti paikoilleen. Astetta seesteisempi levy ei kuitenkaan ollut sitä, mitä itse yhtyeeltä odotin, ja siitä johtuen ”3 Eyes Of Time” on selkeä pettymys.

7/10

Kappalelista:
1. Close
2. Last Chance
3. The River Standing Still
4. Burn
5. White Summer Night
6. Exposure
7. The Fear of Fear
8. A Decomposing Ritual of Absorption
9. Them Cacti
10. The Logic of Self-Discovery
11. Guiding Light

http://www.myspace.com/antipopeband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat