Äpärät & EU-vostoliitto @ Lepakkomies, Helsinki 26.9.2013

Eli guten Abend, Damen und Herren, tapaamme ensimmäistä kertaa. Teille esittäytyy KaaosZinen uusin nuori veri, Kallion punkpsykologi ja näennäisveteraani. Tulen tässä akuutissa lähitulevaisuudessa ruotimaan skenenne ja sen soundit läpi säälimättömästi. Debyyttikeikkani kutsui ravintola Lepakkomieheen, ns. kotikentälle, jonka tiloissa on tullut viihdyttyä useammin kuin muissa keikkapaikoissa. Tällä kertaa sen estradin invaasion suorittivat Äpärät ja EU-vostoliitto – eli kyseessä on siis armoton vanhan koulun hc.

Melko harvinainen kavalkadi tässä onkin tarjolla, ainakin Äpärien kohdalla, sillä kyseessähän on armon vuonna 1982 debyyttinsä julkaissut suomihardcoren puolilegenda (puoli siksi, että bändi on jäänyt tunnettuudessaan Kaaoksen, Riistettyjen ja Terveiden Käsien muodostaman pyhän kolminaisuuden varjoon, niin kuin moni muukin törkeän hyvä bändi). ”Häiriköt tulee” -EP on nuoruuden raivoa parhaimmillaan, joskaan sitä ei nyt tolkuttoman usein tule kuunneltua. Se myös osoittaa, kuinka paljon enemmän aikaansaavaa/asenteellisempaa nuoriso oli silloin, kun kapina kiihotti enemmän kuin nykyajan älypuhelinkatatonia ja äärettömän paska hipsterielektro.

EU-vostoliitto taasen on asteen nuorempi bändi, tuoreinta punk-sukupolvea. Yhteiskeikkojakin tämän poppoon kanssa on tullut soitettua, nimenomaan siksi, että se tarjoilee pröystäilemätöntä, suoraviivaista hardcorea kasarivaikuttein sen parhaimmassa formaatissa eli suoraan maan alta nuorten, äkäisten jannujen soittamana.

Mutta se niistä esittelyistä! Pääkallonpaikalle ajoissa tulleena jengiä ei ollut vielä mitenkään äärettömästi, vaikka matkalla tuli bongattua kymmeniä sen illan keikasta ilmiselvästi tohkeissaan olevia punk-ihmisiä.

EU-vostoliiton aloittaessa sekä nuori että selkeästi vanhempi yleisö (sekä kaikki siltä väliltä) kerääntyivät lavan ääreen kuin kolibrit sokeriveden perässä. Ensimmäinen havainto Lepiksen keikoissa on aina, että basari on mikitetty niin herkullisesti, että sen takomiselle jää toiseksi oma sydänkin. Kitaristi, joka ei selkeästi ollut lavalla ensimmäistä eikä toistakaan kertaa, veti osansa niin karismaattisella innolla, että hymyilytti, eikä performanssi muutenkaan jäänyt miksikään tärkeileväksi patsasteluksi. Vaikka bändi ei ole mikään uusi, meno jäi kauas leipiintyneestä, vaikka bändi onkin selkeästi löytänyt oman linjansa ja paikkansa.

Soundeista sen verran, että ainakin omaan korvaan ne olivat turhan sliipatut niin räkäisen raivokkaalle bändille kuin tämä, mikä on kylläkin enemmän keikkapaikan ansiota kuin itse yhtyeen. Bändi olisi ollut paljon enemmän omiaan tämän baarin 80-lukulaisessa kaimassa Lepakossa, jossa miksaus antoi enemmän tilaa musiikilliselle räjähtävyydelle.

Seuraavaksi lavalle asteli ties kuinka monen vuoden paussilla ollut Äpärät. Yleisön into oli käsinkosketeltavaa, ja lavan edessä raivonnut pogokin kesti koko keikan ajan. Bändi tai sen soittokaan ei pettänyt, vaan hallitsi täysin. Laulajalla oli päällä ilmiselvä brittimeininki, ei ollenkaan huono, ja soitto oli eheää, hyvin harjoitellun näköistä ja kuuloista. Bändi piti covereita myöten (jotka olivat enemmän kuin lievä yllätys, noinkin iäkäs yhtye soittamassa lainabiisejä?) yleisöä imussa, esimerkiksi Laman ”Tulevaisuus” sai useimmat aivan sekaisin. Vokalisti piti tunnelmaa yllä kutsuessaan katsojat huutolaulamaan mikrofoniin useammin kuin kerran.

Niin kuin monilla muillakin aikalaisillansa, Äpärilläkin on takanaan jäseniä, jotka ovat matkan varrella siirtyneet ajasta ikuisuuteen – punk-elämäntyyli kun ei ole koskaan säästellyt ihmishenkiä. Liikuttuneen yhtenäisyydentunteen synnytti esimerkiksi vokalistin kutsuessa lavalle nuoren punkkarin, joka on yhtyeessä ennen vaikuttaneen, edesmenneen jannun poika. Lyhyen kunnioittavan hetken jälkeen soitto jatkui entistä kovempana, tehden Äpäristä Lamaa ja Terveitä Käsiäkin mielenkiintoisemman esiintyjän.

Tekisivätpä useammatkin puoliksi unohtuneet suomihardcore-bändit tuollaisia pistokeikkoja! Ilta jäi niin miellyttäväksi kokemukseksi, että 2000-luku (…anteeksi, siis 2010…) vaikuttaa taas hieman vähemmän steriililtä kuin on. Bändejäkin oli vain kaksi, eikä lainkaan tuntunut siltä, että jotakin jäisi puuttumaan – keikkapaikankin ollessa Helsingin viihtyisimpiä. Kuittaan tähän omalta osaltani: hardcore punk never dies!

Raportti: Susanna Nyberg
Äpärät promokuva: Latvis
Eu-vostoliitto promo: J. Parkku